elama kodittomana keskustassa

Perjantaina lahdettiin Charlesin ja yhden pojan, Dennisin kanssa etsimaan kotoolta kadonnutta Geraldia. 12-vuotias Gerald oli viela torstaina kayttaytynyt ihan normaalisti, pienta riitaa poikien kanssa lukuunottamatta.. Gerald on hirmu sosiaalinen kaikkien kanssa ja puhuu hyvaa englantia. Han oli saanut hyvat tulokset koulusta ja aina hehkuttaa kuinka viela joku paiva istuu lentokoneessa ja tilailee limua ja ruokaa enemman kuin jaksaa syoda, ja urasta pankinjohtajana. Nyt kun ajattelee niin Geraldilla kylla on huonoja paivia enemman kuin muilla pojilla, jolloin poikaa ei saa hymyilemaan millaan..

Lahdimme etsimaan Geraldia Dennisin kanssa, jotka tunsivat jo kadulla ollessaan ja paatyivat orpokodille englantilaisen Rachelin kautta. Rachel oli ugandassa perus turistimatkalla, ja loysi nama kaksi poikaa kadulta. Han vei pojat hotellilleen, pesi heidat, antoi vaatteita ja ruokaa.. Kun Rachelin paluulento oli lahenemassa, han naki orpokodin pojat Charlesin kanssa kampalassa ja pyysi Charlesia ottamaan nama pojat asumaan kotiin. Rachel lupasi maksaa poikien koulumaksut ja lahettaa rahaa ruokaan, vaatteisiin, yms. Lahtonsa jalkeen ei Rachel kuulemma kertaakaan ole lahettanyt rahaa, ei soita tai mailaa..

Pari kuukautta sitten myos Dennis karkasi kadulle. Charles loysi hanet viikon etsinnan jalkeen sairaalakunnossa; korkeassa kuumeessa, nukkumassa pahvilaatikkojen paalla. Nyt Charles totesi etta kenties, kun tama muzungurachel ilmaantui slummeihin, ja otti pojat hotellilleen, pojat kuvittelivat pian saavansa kaiken. Tapa jolla Charles lahestyy poikia on erilainen, ja lapset tuntevat toisensa ja tietavat millaista elama kodilla on. Uskon etta nama pojat ovat tulleet kodille kun he todellatodella ovat sita halunneet!

Matkalla taksissa kohti kampalaa kysyin mita Charles meinaa tehda, kun Gerald loytyy. Charles vastasi etta han vie Geraldin poliisilaitokselle, jossa virkavalta antaa Geraldille fyysista rangaistusta...... Puuh, sen kuullessani tiesin etta mun taytyy valita sanani tarkkaan. Selvasti tassa kulttuurissa tuollain on yleisesti hyvaksyttavaa, ja Charles on vastuussa poikien kasvatuksesta. Varovasti alotin vaan etta mita Charles tuumaa meidan tavastamme, jutella pojan kanssa ja koittaa selvittaa mika poikaa kodilla painaa, ja mika kaduilla vetaa hanta takaisin. Charles otti sen aika hyvin, mutta ehdotti etta kenties mina voin olla puhumassa Geraldin kanssa kun han loytyy. Suostuin toki mutta jain miettimaan miksei Charles halunnut puhua pojan kanssa, mutta nyt kun mietin niin musta tuntuu etta Charles on liian pettynyt Geraldiin. Charles on tuskaillut koulumaksujen kanssa, ostanut vaatteita ja ruokaa, pitanyt pojat terveina. Uskon etta Charlesia tosissaan loukkaa pojan kayttaytyminen, jattaa kaikki ja palata sinne, mista monet antaisivat kaikkensa paastakseen pois.

Kampalassa Charles ja Dennis tiesivat mista aloittaa etsinnat. Joukko kodittomia oli katsomassa telkkaria taksiparkilla, ja sanoivat nahneensa Geraldin torstaina, ja neuvoivat etsimaan hanta jalkapallokentalta. Matkalla Charles naytti kavelyn alla kulkevaa viemaria ja kertoi kadulla asuessaan varastelleensa ja kayttaneensa viemaria pakoreittina. Yhtakkia muistin etta tama kaikki on myos osa Charlesin tarinaa! Suurin osa Charlesin vanhoista kavereista on kuulemma kuollut tai tapettu varkaudesta. Tultiin jalkapallokentalle, jossa oli suuri lauma katulapsia. Joukkio noin 10 vuotiaita poikia oli mutaisa, kengaton, kaikki enemman tai vahemman riepaleisissa vaatteissa. Meidat nahdessaan lapset lahtivat juoksemaan kohti ja arh, mielessani varauduin muzunguvastaanottoon ja kerjaaviin katulapsiin. Mutta, pojat riensivatkin tervehtimaan seta Charlesia, eika yksikaan kasi ojentunut anomaan rahaa tai ruokaa minulta! Vanhimmat pojat tuntevat Charlesin viela kadulta, ja nuoremmat ovat kuulleet orpokodista muiden kautta. Pojat tulivat sitte tervehtimaan minua, kysymaan kuka olen ja mista tulen, halaamaan ja pitamaan kadesta. Juttelin niitten kanssa kuin keiden tahansa poikien kanssa mutta mielessani tilanne puristi rintaa..
Gerald oli kuulemma juuri lahtenyt, ja kerrottiin pojille etta palataan seuraavana paivana kolmelta jalkkiskentalle. Pojat lupasivat kertoa Geraldille. Paluumatkalla Charles sanoi etta mikali Gerald ei ilmaannu, han lopettaa etsimisen.

Seuraavana paivana, oli tarkoitus tavata paatiella Charlesin kanssa ja yllatyksekseni Charlesilla oli koko kotijoukko mukanaan! Pojat oli kaikki keltainen t-paita paallaan, farkuissa ja siisteissa kengissa. Pakkauduttiin kaikki sylitysten taksiin (takseissa kun maksetaan paikasta jonka tayttaa) ja lahdettiin kohti Kampalaa. Kentalla katupojat taas riensivat juosten vastaan, talla kertaa tunsivat minut jo auntie Annana. Geraldia ei nakynyt. Istuuduttiin Charlesin kanssa kentan reunalle, ja Charles alkoi jututtaa poikia, kyseli heidan elamastaan ja taustastaan. Kattelin kuinka nama nuoret pojat kayttaytyivat, puhuivat, ja naki, ettei pojilla ollut ketaan eivatka tarvinneet ketaan huolehtimaan heista.. Charles tulkkasi mulle kolme tarinaa.
Ensimmainen poika oli kotoisin saarelta keskelta Victorian jarvea. Saarella oli erittain rankka sadekausi ja koko paikka tulvi melkein olemattomiin, ja pojan perhe hukkui. Poika kertoi olleensa veden varassa kun kalastajat vetivat hanet veneeseen.
Toinen poika oli kotikylassaan ystavansa kanssa varastanut kannykan. He tulivat yhdessa kampalaan myymaan kannykkaa, jonka jalkeen kaveri katosi. Ugandassa varkaita edelleen poltetaan elavalta, ja poika ei uskalla palata kotikylaansa perheen luokse.
Arh, tama tarina.. turhauttavaa tajuta kuinka jokin pieni virhe tassa maassa voi ajaa lapsen tallaiseen elamaan. Poika pyysi Charlesia jos han voisi auttaa poikaa palaamaan kotikylaansa.
Kolmannen pojan isa oli murhaaja, joka viilsi veljen kurkun auki. Poika pakeni Kampalaan ja isa tapettiin murhasta.
Ruokaa pojat kayvat etsimassa toimistojen tai ravintoloiden tunkioilta, kun ne illallisaikaan heittavat lounaan roskikseen.

Osalla lapsista oli kaulassaan jonkinlaiset henkkarit, jotka olivat saaneet kirkolta. Kirkko kuulemma tukee osaa pojista ja osa nukkuukin kirkossa. Charles halusi lahtea katsomaan kirkkoa, ja niinpa lahdimme kavelemaan 10 poikaa keltaisissa t-paidoissa edessa ja me loput perassa. Silla matkalla valkeni tosissaan mita naiden katulapsien elama kasittaa.. Jalkapallomatsista mutaantuneet pojat olivat peseytymassa keskustan lapi virtaavassa likavesikourussa, osa kyykki pesemassa pyykkejaan. Kavelin kahden pojan kanssa jotka huolehtivat etten astu mutaan tai jaa auton alle. Pojat itse paljain jaloin vetivat kaikkien Kampalan saastavuorien paalta. Kavellessamme, tasaisin valiajoin pojat irrottautuivat otteestani ja riensivat keraamaan milloin mitakin, muttereita, pulloja. Yksi poika kurottautui parkkeeranneen auton alle ja toi mukanaan filtterin, mika vaan myytavaksi kelpaava kerattiin. Valilla, erityisesti pienimpien kanssa kulkiessa varottelin takaa tulevista autoista ja kaahaavista bodabodista. Sitten tajusin etta pojat olivat kotonaan.
Ihmettelin etta mihinka kaikki tytot oikein menevat. Charles selitti etta he yleensa ovat joissakin slummialueissa auttamassa maissijauhojen jauhamisessa ja vanhempana myymassa itseaan.

Saavuttiin perille ja mielikuvani hyvantekevaisyyskirkosta sarkyi: kirkko, jossa lapset yopyivat, olikin vain katos, ja lapset nukkuivat kivet paansa alla ilman peittoja tai patjoja. Kirkolla oli kuitenkin pieni lastenkoti, jossa asuu 15 lasta ja kayvat koulussa. Kirkko saa valilla opettajia, jotka voivat opettaa englantia tai matikkaa, ja toisinaan katoksessa keitetaan aamupuuro. Lastenkodin rahoittaa 3 amerikkalaistyttoa, jotka on kaikki vuorotellen ugandassa tai amerikassa keraamassa rahaa.
Hamara alkoi laskeutua, paiva oli ollut pitka! En ollut syonyt aamiaisen jalkeen mitaan ja mietiskelin mita ruokaa laittaisin guesthousella. Arrr tuntui pahalta tajuta ettei pojatkaan olleet syoneet mitaan, muttei tosiaankaan pohdiskelleet illan menuuta..

Mika Geraldiin tulee, han tiesi etta ollaan kampalassa etsimassa hanta, eika tahtonut tulla. Olen varma ettei poika nyt uskalla palata kotiinsa, ellei ole aivan nalkiintyneena ja sairaana. Gerald kuulemma saa iltaisin joltakin naiselta hedelmia myytavaksi taksiparkissa, josta han saa pienta palkkaa. Tiedetaan etta Gerald on viela ihan kunnossa... jotenkin musta tuntuu etta me nahdaan se poika viela.