lauantai 26. joulukuuta 2009

dont buy me fish but teach me to fish

Joulu Ugandassa, erityisesti Kampalassa oli melkoinen. Alkuviikosta Kampalaan alkoi tunkea ihmisista kylistaan ympari Ugandaa, ostamaan lahjoja perheilleen. Muutenkin kaaosmainen liikenne paheni, ihmismassoja polki paikallaan bussejen ja taksien keskella. Katukauppiailla taas oli menossa hurjat bileet ja huuteli tuotteitaan ja hintojaan ruuhkaan takertuneille ihmisille. Perusmeininki; markkinoilla oli kaikkea mita voi kuvitella, sohvanpaallysteita, alusvaatteita, radioita.. Jo joulukuun alusta ihmiset alkoivat varotella, etta varkaudet yleistyvat joulun aikaan, ihmiset varastelevat jotta saisivat perheelleen lahjoja ja jouluaterian.. Tuntuu niin kornilta etta ihmiset varastaa antaakseen.

Joulua taalla vietettiin siis 25 paiva, mihin kuuluu valtava lounas perheiden kanssa. Vaikka taallakin on suurin osa ihmisista kristittyja, ei taalla joulua niin paljoa hehkuteta kun meilla Suomessa.. Ei joulusaunaa, kinkkua, lauluja, kuusta.. tuli kotia ikava!

Kaikki 155 suomeen liihottanutta enkelia saatiin myytya, jos olen oikein ymmartanyt! Wau! Olen tassa nyt kovasti punniskellut miten rahan sais kaytettya niin etta siita olisi eniten apua orpokodille. Tassa kulttuurissa on semmonen ongelma ettei ihmiset osaa saastaa tai suunnitella rahankayttoaan. Kun rahaa on, ostetaanki kakkosluokan papujen sijaan ykkosta, kaytettyjen vaatteiden sijaan uusia.. Jos varastossa on pinossa sakkikaupalla ruokaa, syo paikalliset kaksi kertaa enemman, vahintaankin!
Lisaksi se etta orpokoti saa ruokarahansa meilta muzunguilta, on myoskin ongelma.. Uganda muuteski kehitysmaana on riippuvainen avustusmaista, ja paikalliset helposti vaan passivoituu ja vaan toimettomina odottaa euroopasta saapuvaa tilisiirtoa. Enka tosiaan halua etta palattuani Suomeen orpokoti on riippuvainen musta!
Joten ruoanvarastoinnin sijaan mietittiin saippuanvalmistusta, ompelukoneita, kanoja.. Paatettiin etta hankkimalla materiaalit koululiidun tekemiseen olis realistinen, pieni, mutta kestava tulonlahde orpokodille joka tolla rahalla olis mahdollista. Lisaksi toivon etta Charlesin paahan on jaanyt jotain mun saarnat siita kuinka tarkeaa on saastaa. :P

Leora, Charlesin hollantilainen (entinen?) tyttoystava saapui jouluksi Ugandaan! Juttelin rahankaytosta Leoran kanssa, mutta tuntui etta tama, myos hyvin vahvasti kristinuskoinen nainen oli eri mielta... Leora on tukenu orpokotia keraamalla rahaa kirkoltaan, ja lahetystyotaki tehneena Leora oli sita mielta etta ihmiset tahtoo auttaa antamalla ruokaa, kenkia, koulumaksuja... Onhan se kanssa totta etta mitapa orpokoti tekee taululiidulla jos ei lapsilla ole ruokaa!
Etta tallain dilemma, mutta uskon ja toivon etta myymalla kaulakoruja, taululiitua, ja sitten leoran lahettamalla avustuksella orpokoti pystyy ostaa ruokaa. Sanonnan mukaan, "dont buy me fish but teach me to fish" Saa laittaa mielipiteita!

Aikalailla kuukausi jaljella Ugandassa.. En ole nyt puoleen vuoteen leikannut hiuksia, tai nukkunut oikean peiton alla, alkaa pikkuhiljaa tympia jaakylma kylpyvesi, ja varmaan tirautan pari onnen kyynelta kun paasen saunaan.. :>

3 kommenttia:

  1. Voin vaan kuvitella sen kaaoksen:D Voi sinua.
    Vähän huippua, että oot päässy tutustumaan Lizzyyn, miten meni sen partyt, pääsiks osallistumaan?

    Niin, mietin kun on sanottu, että ihmiset HALUAA mieluiten auttaa maksamalla koulumaksut ja antamalla rahaa ruokaan ja lähettämällä kierrätyskamaa sun muuta. Onhan se ihan kiva ja auttaa - hetken. Mutta on se karua, jos ihmiset rikkaassa lännessä suostuu auttamaan just ja vain ja ainoastaa sillä tavalla kun kivoimmalta tuntuu ja ostaa sillä sitten hyvän mielen. Vaikkei se välttämättä olisi parasta avunsaajallle.
    Sun ajatus jostain kestävämmästä, olisi mun mielestä ehdottomasti paljonaljon parempi. Se ehkä auttaisi orpokodilla yleisestikin ymmärtämään, että omalla panoksella voi vaikuttaa kohtaloonsa, eikä aina kannata vaan tyytyä omaan osaan ja odotella josko Jumala johdattaisi johonkin parempaan. Olisi hyvä aktivoidan niitä siellä vielä lisää, yritteliäisyydestä on välillä myös pula. Eikä se ole hyvä jos aina vaan saa kaiken ilmaseksi, ei millään tapaa - mitäs sitten kun tulee viel joku astetta pahempi lama, eikä raha virtaakaan enää entiseen tapaan... Tai muutenkin.
    Niin:).

    VastaaPoista
  2. Niinpa nii, munkii mielesta. Juu oli tarkotus sen Leoran kanssa pitaa melkein oikea kokous asiasta, mina leora ja charles.. Mutta niilta ei ihan tahtonnu loytya aikaa, sitte charles vahan kiertaen antoi ymmartaa ettei leora ihan halunnu pitaa kokousta, kun en ees usko Jumalaan.. Eh.

    Hei mutta Inka, ostin airtimua ihan sinua ajatellen asken. Soitan sulle illalla tai huomenna, oletko paivisin kovin kiireinen?

    Kiitos kommentoinnista mugandainka

    VastaaPoista
  3. Tosta viela, jain miettimaan.. Kai se monille siella kotosalla kuulostaa, etta kun on ostamassa jotakin konetta, etta niilla on jo kaikki mita ne tarvittee, ruokaa ja koulumaksuja. Toisinsanoen jos on sijottamassa johonkin kehitysprojektiin, antaa helposti kuvan etta orpokoti on jo pitkalle kehittyny... Ja ihmisista tuntuu etta vois auttaa enemman ostamalla vaatteita ja ruokaa.
    Mut niin, ei toi silti oo hyva syy olla kehittamatta orpokotia! Jos hollantilaiset sponsorit ei asiaa ymmarra selittamalla niin ei mahda minkaan..

    VastaaPoista