Koululla ei ole mennyt nyt ihan kauheen hyvin. Ensimmaisena paivana koulun rehtori naytti paikkoja ja ehdotti etta voisin kustantaa koululle jotain rakennushommia. Siita lahtien oon aina valilla miettiny etta kuinkakohan ne arvostaa mun henkilokohtaista panosta ja lasnaoloa. Asia vaan paheni kun toissaviikolla sain opettajalta listan toista joita voisin tehda hanelle, ja kaantopuolella oli toivomuslista: terottimia, kynia, vihkoja... Tuntu etta ne odotti saavansa joulupukin korvatunturilta.

Koululla on toinenkin vapaaehtoinen, hollantilainen Jita. Han lahenee viittakymmenta, ja tuli pari vuotta sitten koululle vapaaehtoiseksi, mutta nyt han on ugandalainen nainen jolla on oma pelto ja talo lahistolta! Koululla han hoitaa kaikki hallintoasiat, sponsorikontaktit, kaikki. Ilmeisesti koulu ei olisi nain hyvassa jamassa ilman hanta. Torstaina sain ensimmaisen tilaisuuden kunnolla jutella hanen kanssaan, ja kerroin vastaanotosta koululla. Han oli asiaan yhta tyytymaton kuin minakin, ja sanoi etta puhuu rehtorille. Lisaksi han kertoi etta voisin tutustua esikoulun opetussuunnitelmaan, vihkoseen johon esikouluopet ei ole ehtineet perehtya. Sen sijaan opetus on vanhanaikaista: 3-6 vuotiaat istuvat pulpeteissa, toistavat ja kirjoittavat. Esiluokan opettaja on itse erittain viimeisillaan raskaana (taalla kun naiset kayvat toissa viimeiseen paivaan asti), ja aika vasahtaneen oloinen. Vihkossa on paljon opettavaisia leikkeja jne joita han toivoisi etta voisin opettaa lapsille, ja saada lapset innostumaan koulusta. Taytyy sanoa etta kun lahdin Jitan luolta, olin uutta intoa taynna!

Seuraavana paivana rehtori tuli pahoittelemaan asiaa ja lohdutti minua kertomalla, etta ei kaikki vapaaehoiset lahjoittaneet koululle rahaa. Kuulemma on paljon muitakin vapaaehtoisia jotka rehtorin sanojen mukaan "eivat tehneet mitaan" ....
Pyysin saada katsoa esikoulun opetussuunnitelmaa, mutta rehtorin mukaan suunnitelma on vasta ensi vuodelle. En ymmarra, tahtooko se mies vaan rahaa koululle eika mitaan muuta.

Eh, viime viikolla huomasin etta yksi mun banaaneista oli syoty ja mielessani syytin meidan naapureiden koiraa, silla loydan sen aina valilla hiippailemasta ulos huoneesta. Illalla, kun menin nukkumaan tajusin ettei koira ollutkaan syyllinen. Jokapuolella alkoi hurja rapina, ilmeisesti aikaisemmin vain katolla kipittaneet hiiret loysivat ruokavarastoni. Taskulampun valossa katsoin kun hiiria kiipeili hyllyilla, ja sitten myos mun sangynlaidoilla! Onneksi oli edes moskiittoverkko.. Houkuttelin naapureiden kissan ruoantahteilla huoneeseeni ja koitin nukkua kun kissa mourusi ja koitti hyppia ulos ikkunasta :D
Oikeesti olin aivan jarkyttyny, mutta paikalliset suhtautui asiaan niin tyynesti etta itekin taytyi vain ajatella etta nyt ollaan Afrikassa!

Orpokodissa huomasin ettei mitaan ruokaa heiteta pois taalla. Kaikki mita lautaselle lapattiin, se syotiin. Kuitenkin jos joltain jai jotain yli, se jaettiin poikien kesken uudelleen, ja se tosiaan kelpasi. Taalla ei ajatella etta ruoka on jotenkin allottavaa jos joku on jo syonyt siita ja itseasiassa paikallisissa ravintoloissakin voi nahda takapihalla ihmisia syomassa asiakkaiden ruoantahteita. Afrikan lapset kylla syo lautaset tyhjiksi.. !

Koululla oli viime viikolla isot pirskeet. Paikalla oli yli sata vierasta. Lapset esittivat paikallisia tansseja ja lauluja, ja myos perjantaina urakkansa paattanyt japanilainen tyoleiri jarjesti ohjelmaa. Ruokana oli matokea ja riisia, hieman lihaa ja japanilaisten valmistamia "japanilaisia chiapateja". Kerasin lautasia ja huomasin ettei kaikille chiapatit kelvanneet, harkitsin hetken ja huomasin mussuttavani joidenkin ruoantahteita.. Nain sita afrikkalaistuu, heh :)

Juhlat menivat oikein mukavasti muuten, mutta yhdelta opettajalta varastettiin laukku eraasta luokkahuoneesta. Pian illalla lapset lahetettiin kotiin ja aikuiset, opettajat ja leirilaiset jaivat koululle jatkamaan. Musiikki soitti puoleenyohon, minka jalkeen jaatiin muutaman paikallisen leirilaisen kanssa istumaan nuotiolle. Oli pimeeta ja hiljaista, ja jostain saapui lauma poikia ja miehia nuotiolle. He alkoivat puhua jotain lugandaksi ja samassa he tyonsivat pojan, ehka 13-vuotiaan, polvilleen nuotion eteen. Tama paikallinen leirilainen otti poikaa kadesta kiinni ja kurotti toisella kadella ottamaan palavaa halkoa nuotiosta. Poika alkoi kirkua ja hokea jotain lugandaksi, ja lopulta mies paasti otteensa pojasta. Kysyin etta mita tapahtuu ja joku kertoi etta kyseinen poika varasti puhelimen tanaan.
Poika vietiin kauemmaksi, eraalla miehista oli pitka keppi. Hetken kuluttua pimeasta alkoi kuulua pojan kirkuminen ja kepiniskut.. Kajossa nakyi kun poika makasi maassa ja mies hakkasi kepilla olankansa takaa.

Huh, tuijotin vaan nuotioon ja pysyttelin hiljaa. En tienny mita tehda, mutta tiesin etta siihen tilanteeseen ei tarvittu muzungua neuvomaan.. !
Taalla "caining", kepilla lyominen, on hyvaksyttava kasvatustapa. Tosin viranomaiset suosittelevat lyomaan lapsia takamukselle, eika paahan tai muualle ruumiiseen.
Asia tuli kerarn puheeksi orpokodin johtajan, Charlesin kanssa. Han kertoi ennen piiskanneensa lapsia, mutta huomasi etta vakivaltaisuus perheissa on yksi suuri syy lasten joutumisesta kadulle. Nyt Charles kayttaa kevyempia rankaisukeinoja, kuten kaskee hakemaan 40 litraa vetta yms..
Tuntuu pahalta kun huomaa etta lapset taalla tekee kaiken mita pyydetaan, tiskaa, pyykkaa, siivoaa - ilman kehuja tai kiitosta.

Joskus kulttuuri taalla muistuttaa varmaan suomalaista kulttuuria ehka 80 tai 100 vuotta sitten. Lapsuus taalla on ehka 4 ensimmaista elinvuotta, minka jalkeen lapset alkaa tekemaan kaikkea mika on hyodyllista. Miehet on vahvoja auktoriteetteja, joille naiset ja lapset osoittaa kunnioitustaan..

Viikonloppuna menin Kampalaan, ja kavin katsomassa mita Charles on saanut aikaiseksi. Viela taytyy avata orpokodille oma tili, ja saada paivitettya nettisivut. Orpokodissa asuu nyt 9 poikaa, mutta alettiin laskemaan, etta todellisuudessa orpokoti elattaa noin 40:ta lasta, joista loput asuu huoltajien kanssa. Orpokodilla on varaa 16 lapsen koulumaksuihin. Laskin hieman budjettia, etta kuinka paljon maksaa yhden lapsen elaminen ja koulunkaynti kuukaudessa... jonka kenties joku hyvasydamminen pystyisi lahjoittamaan. Edelleen kysymys on kuitenkin koulun tasosta. Valtion koulut ei maksa juuri mitaan, mutta siella ei myoskaan opi mitaan. Yksityiset koulut on kalliimpia, ja mita kalliimpia, sita parempia.

Meilla tuli kuitenkin vahan erimielisyyksia kun suunniteltiin rahan kayttamista.. Charles tahtoisi kasvattaa mahdollisilla lahjoituksilla orpokodin lapsimaaraa viiteenkymmeneen, eika niinkaan laittaa lapsia kouluun. Vaitin vastaan, ja Charles selitti minulle tietavansa millaista on elama kaduilla. Han tahtoisi antaa mahdollisimman monelle edes ruokaa ja edes paikan missa nukkua.
Ymmarsin Charlesin pointin, mutta lopulta sain selitettya hanelle, etta lapsilla taytyy olla joku keino elattaa itsensa aikuisena, tai muuten he joutuu vaan takaisin kadulle.. Joten paasimme yhteisymmarrykseen ja pitaa lapsimaaran neljassakymmenessa, kunnes kaikille saadaan taattua ongelmitta ruoka, vaatteet, vuokra ja koulunkaynti.

Viikonlopun jalkeen oli kylla ihana palata kotikylaan Luweroon :) Sain koulun rehtorilta lainaan pyoran, jolla voin fillaroida ympariinsa, jei. Tosin, muzungua ihmeellisempi asia taalla on pyoraileva muzungu, kai ne luulee etta pyoraileminen on jotenki afrikkalainen juttu. Mutta en valita, tasta paivasta eteenpain tama muzungu liikkuu pyorilla. :)

mellakoita kampalassa

Viikko koulussa vierahti. Tarkoitus oli tanaan lahtea Kampalaan, Nansanaan guesthouselle kolmen vapaaehtoisen jaahyvaisjuhliin. He ovat viimeiset siita porukasta joka oli guestilla kun menin, ja meilla oli kylla hauskoja juttuja yhessa.
Eilen alkoi kuitenkin kuulua hurjia juttuja Kampalasta.. Paakaupungissa on menossa mellakka, kaupat on suljettu ja ihmiset sulkeutuneet sisatiloihin: poliisi ampuu kaduilla ja mellakoitsijat sytyttelevat rakennuksia tuleen. Nyt, 15 ihmista on kuollut. Tanaan mellakat ovat vain pahentuneet, ja Nansana on yksi mellakkapaikoista. Guesthousen emanta lahetti viestin "gun shoots d song of d day"

Uganda on edelleen jakautunut heimoihin. Kampala seka Luweero kuuluvat Bugandan heimoon, jotka puhuvat lugandaa. Buganda on Ugandan heimoista suurin ja merkittavin, ja silla on oma kuningas. Ugandalla kuitenkin on presidentti, jolla on kaikki poliittinen valta. Presidentin ja kuninkaan valit ovat huonot, mutta kuitenkin bugandalaiset rakastavat kuningastaan ja perinne tulee todennakoisesti jatkumaan.
Torstaina kuningas oli matkustamaan itaan, Bugandan alueen ulkopuolelle. Hallitus kuitenkin esti kuninkaan etenemisen ja jarjesti jonkinlaisen tiesulun, mista bugandalaiset raivostuivat. Niinpa Kampalassa alkoi kovat mellakat ja mielenosoitukset hallitusta vastaan, nain mulle kerrottiin.

Ugandalaisesta kulttuurista ja ihmisista ei mitenkaan nakisi etta he ovat olleet sodassa viela muutama kymmenta vuotta sitten. Kaikenkaikkiaan Uganda on toipunut karusta historiastaan ihmeellisen hyvin.. Nyt, paikalliset kommentoivat mellakoita etta "eikohan tama ole maanantaina jo rauhoittunut", ja "tallasia sattuu valilla.." Koulun johtaja sanoi, etta Luwerossa ei tule olemaan mitaan hataa, silla viiden vuoden ajan Luwerossa oli sota ja ihmiset menettivat kaiken. Kukaan ei halua etta se tapahtuu uudelleen, ja he valttavat levottomuuksia kaikin keinoin.

Hmm, laitoin muuten ennen tanne tuloa matkustustiedotteen ulkoministeriolle, jonka pitais tallasissa tilanteissa ilmottaa etta Kampalaan ei pida matkustaa jne.. Ei kuitenkaan mitaan kuulunu suomen suunnalta, mutta onneks taalla on ihmisia jotka pitaa mut ajan tasalla!

Huh, mutta niin taalla rauhallisessa Luwerossa ollaan.. Ja ensimmainen viikko koulussa sujui ihan hyvin. Eniten tyota olen tehnyt koulun kokin kanssa, joka on aika kiireinen rouva! Ensi keskiviikkona koululla on juhla, johon lapset harjoittelevat tansseja ja lauluja. Opetin lapsia taittelemaan paperikoristeita joita laitetaan juhlapaivana puihin.

Taalla Luwerossa Ugandan kulttuuri on lasna paljon voimakkaammin kun Kampalassa. Kaikkein raikein ero taalla on polvistuminen. Ensimmaisena paivana kavelin meidan jarjeston pomon kanssa metassa ja tiella oli lauma leikkivia lapsia. Kun ohitimme, yksi tytoista polvistui ja sanoi jotain lugandaksi. Taalla lapset polvistuvat vanhemmille ihmisille. Naiset polvistuvat erityisesti miehille, ja kaikki polvistuvat omille vanhemmilleen. Tervehdittaessa ja tarjoillessa ruokaa kuuluu polvistua, se on osoitus kunnioituksesta.

Oon pari kertaa polvistunut taalla, ja kieltamatta tulee aika epatasa-arvoinen olo. On tosi kummallista kun nakee naisia polvistumassa hiekkaan tai mutaan puhtaissa hameissaan. Kun en polvistu, niin kuitenkin niiaan syvaan mika on vahanniinku osoitus etta tahtois polvistua muttei kehtaa...
Heh, en kylla nahnyt kertaakaan etta kukaan olis niiannu kelleen Kampalassa! Yks Kampalalainen sanokin etta kun joku polvistuu Kampalassa, seka nainen joka polvistuu etta mies jolle polvistutaan tuntee olonsa tosi kiusaantuneeksi.

tallasta taalla

Keskiviikko oli viimeinen tyopaiva orpokodissa.
Juteltiin viimeisella viikolla, etta voisin koittaa kerata rahaa ja lahjoituksia orpokotia varten. Ensiksi pitaisi saada toimiva sivu lahjoituksille ja avata oma tili orpokodille. Orpokodilla on jo nettisivut, googlella varmaan loytyy kun laittaa Branches of Life. Tilin avaaminen kuitenkin vie aikaa, silla tilia avatessa pitaisi tallettaa vahintaan 100 euroa. Mikali saadaan rahaa, hankitaan lapsille moskiittoverkot ensimmaisena. Tahan mennessa kukaan pojista ei ole sairastunut malariaan, mutta orpokodilla ei riittaisi rahat laakarikayntiin ja laakkeisiin, hoitamattomana malaria on hengenvaarallinen...
Orpokodissa asuu nyt 9 poikaa, mutta orpokoti kattaa yhteensa 26 lasta, jotka asuvat huoltajien luona. Rahat riittavat yhteensa 16 lapsen koulunkayntiin. Tavoitteena on saada kaikki lapset kouluun. Toivottavasti sponsoreita loytyisi, kaulakorubisneksen lisaksi sitten. :)

Viimeisena paivana enkeli Josephin tuomat perunat olivat lopussa ja paatin antaa 20 euroa orpokodille poshon ostamiseen, mika on vahan reilu puolet 50 kg sakista. Ajattelin antaa Charlesin keksia mista saada loput rahat, joka soitti ensin kaverilleen, kavi siskollaan ja lopulta lainattiin rahat hanen aidiltaan. Ei kovinkaan kestava ratkaisu, mutta nyt heilla jokatapauksessa on riisia ja poshoa seuraavaksi kolmeksi viikoksi.

Torstaina, kuudelta aamulla lahti kyyti Luweroon yhdessa japanilaisen tyoleirin kanssa. Japanilainen tyoleiri alkoi touhuta rakennusprojektinsa kanssa, kun koulun rehtori, master Rajab, alkoi nayttaa minulle koulua. Koululla on ollut aikaisemmin 4 suomalaista vapaaehtoista, Mia ja Paula seka Inka ja Riikka. Tytot ovat olleet tehokkaita ja tehneethyvaa tyota: etsineet sponsoreitasuomesta ja rahoittaneet hyllyja, ovia, ikkunoita.. Koulu onkin itseasiassa alueen paras, koululla on patevia opettajia, kirjoja, vihkoja, tusseja, puukynia..
Rajabin puheen edetessa tulin kiusalliseen tilanteeseen, kun han alkoi nayttaa minulle ikkunoita josta puuttuivat ikkunalasit, opettajanhuonetta joka oli viela rakennustoiden alla.. Rajab ehdotti suoraan etta voisin etsia sponsoreita rahoittamaan nama hankkeet. Tuli tunne etta multa odotetaan rahaa, eika niinkaan mun henkilokohtaista panosta...

Mutta jokatapauksessa, koulussa kohtaamaa ongelmaa lukuunottamatta olen aivan rakastunut uuteen kotiini! Huoneeni ovi on sisapihalla, jossa naapurit pitavat lehmia, kanoja, lampaita, sikoja.. Pihalla kasvaa hedelmapuita ja on pieni keittokatos. Naapurit ovat todella mukavia, ja istuskellaan yhessa pihalla iltasin.. Tunnelma ei voisi olla lampimampi! :)

Ehdotin jo etta joku aamu kuudelta voin herata aamulypsylle, hih :)