matka todelliseen afrikkaan

Eraana iltana gueshouselle saapui Susie, vapaaehtoinen tyoleirilta pohjois-Ugandasta, Packuachista. Jarjestomme UPA jarkkaa vapaaehtoistyon lisaksi 3-viikkoisia tyoleireja, jotka on paaosin rakennushommia: kouluja tai sairaaloita. Kuuntelimme lumoutuneina kun Susie kertoi, pohjoisen olevan iltaisin taysin aaneton ja valoton kun he iltaisin istuvan leirinuotion aaressa ja kaikki tahdet tuikkivat kirkkaammin kuin missaan. Paatimme lahtea gueshouseporukalla seuraavana viikonloppuna 5-tuntiselle bussimatkalle kohti pohjoista.

Koko bussimatkan seurasin silmat molollaan maisemia. Ilma kuumeni ja tuli aina vaan kosteammaksi. Puut muuttuivat kampalan pensaista suuriksi ja vehreiksi.. Pitkaan oli vaan pelkkaa savannia silman kantamattomiin, kunnes nain ensimmaisen savimajakylan, keskella ei mitaan! Olin aiiiiivan innoissani, olin aina ajatellut etta kylla siella afrikassa jotkut viela asuvat heinakattoisissa savimajoissa vaikka malibu, hyvinkaan afrikkatietaja (terkkuja :D) toisin mulle vakuuttikin. On vaan niiiiin mieletonta, etta jotkut asuvat viela taysin erilaisissa oloissa. Katselin miten ihmiset pesi pyykkejaan kylissa ja lapset juoksivat ympari majoja. Siina ja silloin jo ajattelin, etta matka on ollut tekemisen arvoinen!

Oli jo pimea kun saavuimme Pakuachiin. Huoneet nayttivat kotoisilta, saimme juuri vilauksen niista kun sahkot katkesivat. Kampalassakin olemme tottuneet sahkokatkoksiin, mutta tama sahkokatkos kesti 2 paivaa, ja silloinkin vain viideksi minuutiksi. Tajuttiin pian, etta paassaantoisesti pakuachissa ei ole sahkoa. Silti kaupunki toimii normaalisti: Ugandassa ruoka tehdaan hiili"grilleilla", ja ravintoloissa on kynttilat poydilla odottamassa pimean tuloa. Ainut, etta iltaisin kun porukkamme lahti etsimaan kaljapaikkaa ja kiertelimme tavernasta toiseen. Aina sama kysymys: onko kalja kylmaa? ja aina sama vastaus, ei. :D

Tyoleirilaisen kannykat olivat sammuneet jo aikoja sitten, ja mietin vaan etta miten paikalliset saa puhelimensa ladattua. Sain vastauksen kun kiertelin kylalla, jossa on siella taalla kannykan latauskauppoja, joissa aanekkaat generaattorit jyskyttivat.

Pakuachi on lahella Murchiston Fall safaria, ja 10-henkinen porukkamme lahti safariajelulle lauantaina. Olimme vuokranneet taxin/matatun kuljettajalla. Taxin ikkunasta katselimme elefantteja, kirahveja ja nahtiin timonit ja bumbatkin. Ajeleminen pitkin safaria oli letkeaa, menomatka kesti noin 3 tuntia. Jossain vaiheessa tiella tuli vastaan pysahtynyt paku, taynna vaaleita englantilaistyttoja. He olivat jumittuneet hiekkaan ja meijan porukka nousi auttamaan. Tyontaessa pakua yks tytoista kysyi multa etta mista me ollaan. Katsoin kokoonpanoamme ja vastasin "suomesta, tanskasta, espanjasta, koreasta, kiinasta, japanista ja jenkeista" hehee, loistava porukka kylla... Ei sita enaa edes tajua etta me ollaan kaikki ihan eri puolilta maailmaa.

Saavuimme Niilin rantaan, josta otimme lautta-ajelun itse murchisonin putouksille. Ennen safaria oli kova valmistautuminen: Pohjois-Ugandan ilmasto on paljon kuumempi ja kosteampi kuin taalla Nansanassa, Kampalassa, jossa asumme. Ilmasto on paljon suotuisampi hyonteisille ja kaikenlaisille taudeille jota ne levittaa.. Yks vaarallisimmista on tsetsekarpanen, joka kuulemma aiheuttaa nukkumistautia. Vapaaehtoinen laakariopiskelijamme kertoi etta pureman jalkeen alkaa vasyttaa ja nukuttaa aina enemman ja enemman kunnes ei enaa tee mitaan muuta kuin nuku. Lautta-ajelulla han naki ison karpasen ja kysyi mielenkiinnosta oppaalta karpasesta. Opas kertoi etta lautassa porrailee tsetsekarpanen.. ja kaikki alkoi kaivoi omat hyonteissuihkeensa esiin.

Sanoin muille etta mita ma tuun ikuisesti Pakuachista muistamaan, on meidan hyonteisongelma guesthousella. Ekana iltana Pakuachissa japanilainen tytto kertoi etta vessassa on noin 20 torakkaa.. Menimme katsomaan, ja vessa oli pieni vihreaksi maalattu koppi, latriini, ja lattioilla ja seinilla killui jattikokosia torakoita, ja torakoiden vastenmielinen haju leijui ilmassa. Korealainen vapaaehtoinen herasi yolla torakka poskellaan... Nyt, viikonlopun jalkeen voin sanoa etta vakavanasteinen torakkakammoni on lahes poissa.