Orpokodissa on aika tiukkaa rahasta nytten.. Toissapaivana Charles kertoi mulle etta perusruoka, Posho, on loppu. Posho tehdaan maissijauhoista, ja keitetaan kunnes saadaan vahanku kiinteaa puuroa, nayttaa aika paljon riisilta. Orpokodissa syodaan paasaantosesti riisia ja poshoa, joten se tarkoitti, etta nyt pojat syovat riisia seka paivalliseksi etta illalliseksi.
Se laitto miettimaan etta hallitseekohan Charles talousasiat kuinka hyvin.. Selvisi etta Charles on Matin ikanen, siis 23! Orpokodilla on vaan yksi yksityinen sponsori, hollannista, ja aloin miettia kuinkakohan paljon yks ihminen voi lahjottaa kuukaudessa.
Niinpa sanoin etta Charles mita jos laskettaisiin vahan mita taa orpokoti kuluttaa. Selvisi etta ruoka maksaa hurjan paljon.. 50 kg sakki maissijauhoja maksaa 100 000 shillinkia, eli noin 40 euroa, ja kestaa ehka 3 viikkoa, mikali orpokodilla on riisia, poshoa ja papuja. Lisaksi tarvitaan sokeria, hiilia, ruokaoljya ja suolaa. Vuokra 300 000 shillinkia, sahko, vaatteet lapsille.. Pelkastaan naista tuli yhteensa 1 600 000 shillinkia, mika on PALJON!
Kysyin etta mita ihmetta maksaako se hollantilainen nainen taman kaiken, ja selvisi etta hollantilainen nainen on Charlesin hollantilainen tyttoystava.. Selvisi etta orpokotia sponsoroi myos hollantilainen pastori, joka maksaa 16 lapsen koulun, ja etta toisen paikallisen orpokodin johtaja, "uncle Joseph" antaa joka kuukausi n 70 000 shillinkia.
Silti vaikka kuinka laski, oli kulut yli puolet enemman kuin tulot.. Charles vaan pyoritti paataan ja sanoi etta valilla han lainaa rahaa aidiltaan tai kavereiltaan ja etta God is a good provider.
Monet orpokodit taalla tekevat kasitoita, jonkun laisia laukkuja tai koruja. Nain eraassa orpokodissa, kuinka he tekivat paperihelmia sanomalehdista, ja ne oli niiin hienoja! Kyselin jarjesta, etta tietaisiko joku kuinka niita tehdaan, ja eras paikallinen olisi valmis opettamaan mua ja aion opettaa sen sitten edelleen pojille. Lupasin Charlesille etta jos kaikki jarjestyy hyvin niin voin myyda koruja jatkossa Suomessa!
Pari paivaa vahan huolestuneena kattelin kun lapset mussuttivat pelkkaa riisia ja papuja aamusta iltaan.. Jouduin painimaan itteni kanssa etta pitaisko mun ostaa poshoa orpokodille. Keskusteltiin muitten vapaaehtosten kanssa asiasta, ja ne sano etta jos ostan sakin poshoa, niin aina kun orpokodilta puuttuu jotain ne pyytaa multa rahaa, mika on varmasti ihan totta..
Sitten perjantaina pihaan ajoi tama "uncle Joseph" takakontti taynna perunoita! Lapset juoksivat halaamaan Josephia joka hymyili lampimasti kuin aurinko.. Ehka silloin tuntui kuin enkeli olisi hurauttanut orpokodin pihaan pienella maasturillaan. :)
Koulut alkavat 7.9, jolloin mun oli maara lahtea Luweroon kouluun vapaaehtoiseksi. Luwero on kyla ehka 100 km paassa Kamalasta. Siella mulle on varattu jonkunlainen huone, jossa tulen asumaan (yksin!) Tulee olemaan varmasti erilaista, kun tulen olemaan ainut vapaaehtonen siella. Mutta uskon etta tulen paikallisen vaen kanssa juttuun yhta hyvin.
Kuitenkin, kun orpokoti tuntui aivan taydelliselta tyopaikalta mulle, ja kun meilla Charlesin kanssa on kaikkia suuria suunnitelmia, niin ajattelin etta jaan orpokotiin pidemmaksi aikaa.
Viime viikolla puhuin jarjestoni pomolle asiasta, joka ei ollut niin innoissaan mun suunnitelman muutoksesta.. Luweron koulu on jarjeston pomon koulu, ja ne oli jo kyselly millonka olen tulossa. Siella tarvitaan vapaaehtosta hoitamaan koulun paperiasioita. Nyt kun koulut alkavat, jakso kestaa 3 kk, minka jalkeen on pitka joululoma, joulu- ja tammikuun.
Niinpa suunnitelmani nyt nayttavat talta: lahden ensi viikolla Luweroon kolmeksi kuukaudeksi, minka jalkeen tulen 2ksi kuukaudeksi takaisin orpokotiin toihin. Se kavi jarkeen, mutta tuntui vahan hurjalta lahtea orpokodista kun sinne jotenkin on kotiutunut..
Aamuisin kun tulen portista pojat juoksevat vastaan ja kyselee mita kuuluu ja aina maanantaisin ne kertoo etta oli ikava minuu. Ja on nii kiva naha ne pojat!
Kerroin Charlesille mun suunnitelmista, joka oli vahintaan yhta surullinen mun lahdosta kun minakin. Charles sano etta "ok hanna.. but were gonna miss u veryvery much.. You know you've been more than just a volunteer here" Voih, en millaan tahtois lahtea, mutta meen takas sitte joulukuussa...
sunnuntai 30. elokuuta 2009
torstai 27. elokuuta 2009
ghetto
Bussimatka Pakuachista takaisin Kampalaan oli aika elamys. Bussi oli paikallista tasoa, siis aivan tayteen buukattu. Kaytava oli taynna ihmisia jotka heiluivat kun bussi kaahasi kaikista kuopista, ja eras nainen nojasi jalkoihini. Yks vapaaehtoisista, Singe oli erittain matkapahoinvoiva ja sanoi ettei auttanut yhtaan kun hanen penkin alla kiekui elava kukko.
Kun bussi pysahtyi, kadulta ryntasi ihmislauma myymaan matkustajille vetta, limua, leipaa ja ojentelivat jaloista killuvia elavia kukkoja. Ilmeisesti kylalta on niin paljon halvempi ostaa kukkoja etta osa paikallisista tahtoo vieda kaupunkiin.
Matkalla Pakuachista sain viestin orpokodin pomolta, Charlesilta, etta he ovat muuttaneet uuteen paikkaan. Han lupasi tulla vastaan aamulla guesthouselle. Ensireaktioni oli etta eiih, silla vanha orpokoti oli tullut melko kotoisaksi, ja pelkasin etta asiat muuttuvat uuden paikan myota. Charles oli kertonut, etta han aikoo muuttaa kuukauden loppuun mennessa, mutta suhtauduin suunnitelmaan skeptisesti, silla uuden paikan vuokra on lahes tuplasti kalliimpi.. Ja kun rahaa ei ole tarpeeksi nytkaan. Saavuin uuteen paikkaan, joka on ehka 7 kilometria guesthouselta. Uudesta orpokodista lapsilla on kavelymatka kouluun, joten voi olla etta matkakulujen takia muutto kannattaa taloudellisesti.
Tanaan oli toinen paivani uudessa orpokodissa. Oon ollut aika ajatuksissani koko paivan, silla eilisen tapahtumissa on paljon mietittavaa. Haluaisin tietaa lasten taustasta, mista he ovat tulleet, asuneet, olleet.. Kielimuurin takia en tieda paljoa, ja ghettojen mainitseminen saa pojat vaisuiksi...
Ensimmaisen kerran, kun tapasin Charlesin han naytti kuvia orpokodin ensimmaisesta rakennuksesta. Nain kuvia pellin palasista rakennetusta majasta, joka oli vain yksi huone. Lattialla oli mattoja pojille, jossa he nukkuivat ja nurkassa oli polttopuita, jossa he valmistivat ruokansa. Siina kun katsoin kuvia, orpokodin sohvalla, en olisi uskonut etta siita orpokoti on lahtoisin.. Mukanani oli Sarah, jarjeston sihteeri. Han pudisti paataan ja sanoi, etta kavi aikoinaan katsomassa orpokotia. Naky on aika uskomaton, laitan kuvia blogiin kun saan charlesilta.
Kysyin Elijahilta, orpokodin pojalta, joka puhuu parhaiten englantia, etta missa han on asunut ennen kyseista orpokotia. Han vastasi kummissaan etta en missaan, tuo oli orpokodin ensimmainen rakennus.
Eilen kysyin Charlesilta pojista, heidan taustastaan. Han kertoi etta osa lapsista on menettanyt vanhempansa, mutta osalla on toinen tai jopa molemmat vanhemmat elossa. Eri syista he eivat pysty elattamaan lapsiaan, osa on vakivaltaisista perheista, osa on sairaita.. Kaikki pojat, lukuunottamatta kahta, ovat samasta ghetosta, ja tunteneet toisensa.
Kerroin Charlesille, etta tahtoisin joku paiva kayda katsomassa ghettoa, ja Charles sanoi etta vien sinut sinne tanaan. Lahdimme illalla, osa pojista lahti mukaan ja osa ei halunnut tulla.
Ghetto on kavelymatkan paassa nykyisesta orpokodista. Rakennukset ovat tiiliseinaisia ovettomia huoneita riveissa.. Elijah naytti minulle ojaa, jossa oli roskaa. Han kertoi etta joki oli heidan elinkeinonsa: kun ojasta loytyi jotain arvokasta, he myivat sen ja ostivat silla ruokaa. Kun mitaan ei loytynyt, he nukkuivat ja kerasivat energiaa seuraavaan paivaan.
Kavelimme rakennusten valeissa. Oviaukoista nakyi osassa lapsia, jota pojat kavivat moikkaamassa. Yhdessa huoneessa oli pimeaa, nain miehen istumassa patjalla, tarisemassa ja haukkomassa henkea. Elijah viittoi mut pois ja sanoi "sairas."
Tulimme yhteen huoneeseen, jossa istui nainen polttamassa piippua. Elijah osoitti huonetta, ja kertoi etta tama oli paikka jossa asuimme. Kuulemma silloin osa seinasta puuttui.
Eilen en oikein tajunnut nakemaani.. Elijah kysyi etta Hanna mita kuuluu, ja vastasin etta olen surullinen kun naan missa asuitte ennen. Elijah vastasi etta mun pitaisi olla iloinen, kun tiedan missa he asuu nyt. Kommunikaatio poiien kanssa on usein tosi vaikeeta, ja on niin helpottavaa kun ymmarretaan toisiamme...
Ghetossa nain eraan orpokodin pojan, Josephin isoveljen. Han oli pesemassa jonkun bodabodaa, moottoripyoraa, ja naytti aiiivan Josephilta!
Aamulla kerroin Josephille, joka oli jaanyt kotiin, etta nain hanen veljensa. Josephin sanavarasto on todella todella kapea, joten en ollut varma ymmarsiko han. Joseph oli pitkaan hiljaa ja sanoi lopulta "no money, no mama, no dad, no sister, no brother"
Aamu orpokodissa oli todella vaisu, ja aloin kelailee kaikkea... Yhessa pisteessa teki mieli vaan itkea.. Mutta kuten Elijah sanoi, nyt olen iloinen, kun pojat on kunnossa.
Kun bussi pysahtyi, kadulta ryntasi ihmislauma myymaan matkustajille vetta, limua, leipaa ja ojentelivat jaloista killuvia elavia kukkoja. Ilmeisesti kylalta on niin paljon halvempi ostaa kukkoja etta osa paikallisista tahtoo vieda kaupunkiin.
Matkalla Pakuachista sain viestin orpokodin pomolta, Charlesilta, etta he ovat muuttaneet uuteen paikkaan. Han lupasi tulla vastaan aamulla guesthouselle. Ensireaktioni oli etta eiih, silla vanha orpokoti oli tullut melko kotoisaksi, ja pelkasin etta asiat muuttuvat uuden paikan myota. Charles oli kertonut, etta han aikoo muuttaa kuukauden loppuun mennessa, mutta suhtauduin suunnitelmaan skeptisesti, silla uuden paikan vuokra on lahes tuplasti kalliimpi.. Ja kun rahaa ei ole tarpeeksi nytkaan. Saavuin uuteen paikkaan, joka on ehka 7 kilometria guesthouselta. Uudesta orpokodista lapsilla on kavelymatka kouluun, joten voi olla etta matkakulujen takia muutto kannattaa taloudellisesti.
Tanaan oli toinen paivani uudessa orpokodissa. Oon ollut aika ajatuksissani koko paivan, silla eilisen tapahtumissa on paljon mietittavaa. Haluaisin tietaa lasten taustasta, mista he ovat tulleet, asuneet, olleet.. Kielimuurin takia en tieda paljoa, ja ghettojen mainitseminen saa pojat vaisuiksi...
Ensimmaisen kerran, kun tapasin Charlesin han naytti kuvia orpokodin ensimmaisesta rakennuksesta. Nain kuvia pellin palasista rakennetusta majasta, joka oli vain yksi huone. Lattialla oli mattoja pojille, jossa he nukkuivat ja nurkassa oli polttopuita, jossa he valmistivat ruokansa. Siina kun katsoin kuvia, orpokodin sohvalla, en olisi uskonut etta siita orpokoti on lahtoisin.. Mukanani oli Sarah, jarjeston sihteeri. Han pudisti paataan ja sanoi, etta kavi aikoinaan katsomassa orpokotia. Naky on aika uskomaton, laitan kuvia blogiin kun saan charlesilta.
Kysyin Elijahilta, orpokodin pojalta, joka puhuu parhaiten englantia, etta missa han on asunut ennen kyseista orpokotia. Han vastasi kummissaan etta en missaan, tuo oli orpokodin ensimmainen rakennus.
Eilen kysyin Charlesilta pojista, heidan taustastaan. Han kertoi etta osa lapsista on menettanyt vanhempansa, mutta osalla on toinen tai jopa molemmat vanhemmat elossa. Eri syista he eivat pysty elattamaan lapsiaan, osa on vakivaltaisista perheista, osa on sairaita.. Kaikki pojat, lukuunottamatta kahta, ovat samasta ghetosta, ja tunteneet toisensa.
Kerroin Charlesille, etta tahtoisin joku paiva kayda katsomassa ghettoa, ja Charles sanoi etta vien sinut sinne tanaan. Lahdimme illalla, osa pojista lahti mukaan ja osa ei halunnut tulla.
Ghetto on kavelymatkan paassa nykyisesta orpokodista. Rakennukset ovat tiiliseinaisia ovettomia huoneita riveissa.. Elijah naytti minulle ojaa, jossa oli roskaa. Han kertoi etta joki oli heidan elinkeinonsa: kun ojasta loytyi jotain arvokasta, he myivat sen ja ostivat silla ruokaa. Kun mitaan ei loytynyt, he nukkuivat ja kerasivat energiaa seuraavaan paivaan.
Kavelimme rakennusten valeissa. Oviaukoista nakyi osassa lapsia, jota pojat kavivat moikkaamassa. Yhdessa huoneessa oli pimeaa, nain miehen istumassa patjalla, tarisemassa ja haukkomassa henkea. Elijah viittoi mut pois ja sanoi "sairas."
Tulimme yhteen huoneeseen, jossa istui nainen polttamassa piippua. Elijah osoitti huonetta, ja kertoi etta tama oli paikka jossa asuimme. Kuulemma silloin osa seinasta puuttui.
Eilen en oikein tajunnut nakemaani.. Elijah kysyi etta Hanna mita kuuluu, ja vastasin etta olen surullinen kun naan missa asuitte ennen. Elijah vastasi etta mun pitaisi olla iloinen, kun tiedan missa he asuu nyt. Kommunikaatio poiien kanssa on usein tosi vaikeeta, ja on niin helpottavaa kun ymmarretaan toisiamme...
Ghetossa nain eraan orpokodin pojan, Josephin isoveljen. Han oli pesemassa jonkun bodabodaa, moottoripyoraa, ja naytti aiiivan Josephilta!
Aamulla kerroin Josephille, joka oli jaanyt kotiin, etta nain hanen veljensa. Josephin sanavarasto on todella todella kapea, joten en ollut varma ymmarsiko han. Joseph oli pitkaan hiljaa ja sanoi lopulta "no money, no mama, no dad, no sister, no brother"
Aamu orpokodissa oli todella vaisu, ja aloin kelailee kaikkea... Yhessa pisteessa teki mieli vaan itkea.. Mutta kuten Elijah sanoi, nyt olen iloinen, kun pojat on kunnossa.
tiistai 25. elokuuta 2009
matka todelliseen afrikkaan
Eraana iltana gueshouselle saapui Susie, vapaaehtoinen tyoleirilta pohjois-Ugandasta, Packuachista. Jarjestomme UPA jarkkaa vapaaehtoistyon lisaksi 3-viikkoisia tyoleireja, jotka on paaosin rakennushommia: kouluja tai sairaaloita. Kuuntelimme lumoutuneina kun Susie kertoi, pohjoisen olevan iltaisin taysin aaneton ja valoton kun he iltaisin istuvan leirinuotion aaressa ja kaikki tahdet tuikkivat kirkkaammin kuin missaan. Paatimme lahtea gueshouseporukalla seuraavana viikonloppuna 5-tuntiselle bussimatkalle kohti pohjoista.
Koko bussimatkan seurasin silmat molollaan maisemia. Ilma kuumeni ja tuli aina vaan kosteammaksi. Puut muuttuivat kampalan pensaista suuriksi ja vehreiksi.. Pitkaan oli vaan pelkkaa savannia silman kantamattomiin, kunnes nain ensimmaisen savimajakylan, keskella ei mitaan! Olin aiiiiivan innoissani, olin aina ajatellut etta kylla siella afrikassa jotkut viela asuvat heinakattoisissa savimajoissa vaikka malibu, hyvinkaan afrikkatietaja (terkkuja :D) toisin mulle vakuuttikin. On vaan niiiiin mieletonta, etta jotkut asuvat viela taysin erilaisissa oloissa. Katselin miten ihmiset pesi pyykkejaan kylissa ja lapset juoksivat ympari majoja. Siina ja silloin jo ajattelin, etta matka on ollut tekemisen arvoinen!
Oli jo pimea kun saavuimme Pakuachiin. Huoneet nayttivat kotoisilta, saimme juuri vilauksen niista kun sahkot katkesivat. Kampalassakin olemme tottuneet sahkokatkoksiin, mutta tama sahkokatkos kesti 2 paivaa, ja silloinkin vain viideksi minuutiksi. Tajuttiin pian, etta paassaantoisesti pakuachissa ei ole sahkoa. Silti kaupunki toimii normaalisti: Ugandassa ruoka tehdaan hiili"grilleilla", ja ravintoloissa on kynttilat poydilla odottamassa pimean tuloa. Ainut, etta iltaisin kun porukkamme lahti etsimaan kaljapaikkaa ja kiertelimme tavernasta toiseen. Aina sama kysymys: onko kalja kylmaa? ja aina sama vastaus, ei. :D
Tyoleirilaisen kannykat olivat sammuneet jo aikoja sitten, ja mietin vaan etta miten paikalliset saa puhelimensa ladattua. Sain vastauksen kun kiertelin kylalla, jossa on siella taalla kannykan latauskauppoja, joissa aanekkaat generaattorit jyskyttivat.
Pakuachi on lahella Murchiston Fall safaria, ja 10-henkinen porukkamme lahti safariajelulle lauantaina. Olimme vuokranneet taxin/matatun kuljettajalla. Taxin ikkunasta katselimme elefantteja, kirahveja ja nahtiin timonit ja bumbatkin. Ajeleminen pitkin safaria oli letkeaa, menomatka kesti noin 3 tuntia. Jossain vaiheessa tiella tuli vastaan pysahtynyt paku, taynna vaaleita englantilaistyttoja. He olivat jumittuneet hiekkaan ja meijan porukka nousi auttamaan. Tyontaessa pakua yks tytoista kysyi multa etta mista me ollaan. Katsoin kokoonpanoamme ja vastasin "suomesta, tanskasta, espanjasta, koreasta, kiinasta, japanista ja jenkeista" hehee, loistava porukka kylla... Ei sita enaa edes tajua etta me ollaan kaikki ihan eri puolilta maailmaa.
Saavuimme Niilin rantaan, josta otimme lautta-ajelun itse murchisonin putouksille. Ennen safaria oli kova valmistautuminen: Pohjois-Ugandan ilmasto on paljon kuumempi ja kosteampi kuin taalla Nansanassa, Kampalassa, jossa asumme. Ilmasto on paljon suotuisampi hyonteisille ja kaikenlaisille taudeille jota ne levittaa.. Yks vaarallisimmista on tsetsekarpanen, joka kuulemma aiheuttaa nukkumistautia. Vapaaehtoinen laakariopiskelijamme kertoi etta pureman jalkeen alkaa vasyttaa ja nukuttaa aina enemman ja enemman kunnes ei enaa tee mitaan muuta kuin nuku. Lautta-ajelulla han naki ison karpasen ja kysyi mielenkiinnosta oppaalta karpasesta. Opas kertoi etta lautassa porrailee tsetsekarpanen.. ja kaikki alkoi kaivoi omat hyonteissuihkeensa esiin.
Sanoin muille etta mita ma tuun ikuisesti Pakuachista muistamaan, on meidan hyonteisongelma guesthousella. Ekana iltana Pakuachissa japanilainen tytto kertoi etta vessassa on noin 20 torakkaa.. Menimme katsomaan, ja vessa oli pieni vihreaksi maalattu koppi, latriini, ja lattioilla ja seinilla killui jattikokosia torakoita, ja torakoiden vastenmielinen haju leijui ilmassa. Korealainen vapaaehtoinen herasi yolla torakka poskellaan... Nyt, viikonlopun jalkeen voin sanoa etta vakavanasteinen torakkakammoni on lahes poissa.
Koko bussimatkan seurasin silmat molollaan maisemia. Ilma kuumeni ja tuli aina vaan kosteammaksi. Puut muuttuivat kampalan pensaista suuriksi ja vehreiksi.. Pitkaan oli vaan pelkkaa savannia silman kantamattomiin, kunnes nain ensimmaisen savimajakylan, keskella ei mitaan! Olin aiiiiivan innoissani, olin aina ajatellut etta kylla siella afrikassa jotkut viela asuvat heinakattoisissa savimajoissa vaikka malibu, hyvinkaan afrikkatietaja (terkkuja :D) toisin mulle vakuuttikin. On vaan niiiiin mieletonta, etta jotkut asuvat viela taysin erilaisissa oloissa. Katselin miten ihmiset pesi pyykkejaan kylissa ja lapset juoksivat ympari majoja. Siina ja silloin jo ajattelin, etta matka on ollut tekemisen arvoinen!
Oli jo pimea kun saavuimme Pakuachiin. Huoneet nayttivat kotoisilta, saimme juuri vilauksen niista kun sahkot katkesivat. Kampalassakin olemme tottuneet sahkokatkoksiin, mutta tama sahkokatkos kesti 2 paivaa, ja silloinkin vain viideksi minuutiksi. Tajuttiin pian, etta paassaantoisesti pakuachissa ei ole sahkoa. Silti kaupunki toimii normaalisti: Ugandassa ruoka tehdaan hiili"grilleilla", ja ravintoloissa on kynttilat poydilla odottamassa pimean tuloa. Ainut, etta iltaisin kun porukkamme lahti etsimaan kaljapaikkaa ja kiertelimme tavernasta toiseen. Aina sama kysymys: onko kalja kylmaa? ja aina sama vastaus, ei. :D
Tyoleirilaisen kannykat olivat sammuneet jo aikoja sitten, ja mietin vaan etta miten paikalliset saa puhelimensa ladattua. Sain vastauksen kun kiertelin kylalla, jossa on siella taalla kannykan latauskauppoja, joissa aanekkaat generaattorit jyskyttivat.
Pakuachi on lahella Murchiston Fall safaria, ja 10-henkinen porukkamme lahti safariajelulle lauantaina. Olimme vuokranneet taxin/matatun kuljettajalla. Taxin ikkunasta katselimme elefantteja, kirahveja ja nahtiin timonit ja bumbatkin. Ajeleminen pitkin safaria oli letkeaa, menomatka kesti noin 3 tuntia. Jossain vaiheessa tiella tuli vastaan pysahtynyt paku, taynna vaaleita englantilaistyttoja. He olivat jumittuneet hiekkaan ja meijan porukka nousi auttamaan. Tyontaessa pakua yks tytoista kysyi multa etta mista me ollaan. Katsoin kokoonpanoamme ja vastasin "suomesta, tanskasta, espanjasta, koreasta, kiinasta, japanista ja jenkeista" hehee, loistava porukka kylla... Ei sita enaa edes tajua etta me ollaan kaikki ihan eri puolilta maailmaa.
Saavuimme Niilin rantaan, josta otimme lautta-ajelun itse murchisonin putouksille. Ennen safaria oli kova valmistautuminen: Pohjois-Ugandan ilmasto on paljon kuumempi ja kosteampi kuin taalla Nansanassa, Kampalassa, jossa asumme. Ilmasto on paljon suotuisampi hyonteisille ja kaikenlaisille taudeille jota ne levittaa.. Yks vaarallisimmista on tsetsekarpanen, joka kuulemma aiheuttaa nukkumistautia. Vapaaehtoinen laakariopiskelijamme kertoi etta pureman jalkeen alkaa vasyttaa ja nukuttaa aina enemman ja enemman kunnes ei enaa tee mitaan muuta kuin nuku. Lautta-ajelulla han naki ison karpasen ja kysyi mielenkiinnosta oppaalta karpasesta. Opas kertoi etta lautassa porrailee tsetsekarpanen.. ja kaikki alkoi kaivoi omat hyonteissuihkeensa esiin.
Sanoin muille etta mita ma tuun ikuisesti Pakuachista muistamaan, on meidan hyonteisongelma guesthousella. Ekana iltana Pakuachissa japanilainen tytto kertoi etta vessassa on noin 20 torakkaa.. Menimme katsomaan, ja vessa oli pieni vihreaksi maalattu koppi, latriini, ja lattioilla ja seinilla killui jattikokosia torakoita, ja torakoiden vastenmielinen haju leijui ilmassa. Korealainen vapaaehtoinen herasi yolla torakka poskellaan... Nyt, viikonlopun jalkeen voin sanoa etta vakavanasteinen torakkakammoni on lahes poissa.
keskiviikko 19. elokuuta 2009
matokee, matokee..
Taas uusi viikko puolessa Ugandassa! Normipaiva taalla on tahan mennessa mennyt nain:
Aamulla klo 9:00 viimeistaan toissa Branches of life orpokodissa. Syodaan aamupala, maissipuuroa ja leipa tai teeta ja leipa. Maissipuuro on makeaa, maissijauhoista ja sokerista tehtya valkoista vellia. Aamiaisen jalkeen pesen astiat ja joku pojista pesee orpokodin lattiat. Aamupaivasta pojat pyykkaavat ja kaydaan kaivolla.
Paivalla touhutaan jotain ulkona, opetin pojille jonkinlaisen variaation katukoriksesta, jalkapallolla ja ilman verkkoa. :)
Lounas syodaan melko myohaan, kahden tai kolmen aikaan. Lounaan jalkeen pidan lapsille englannin oppitunnin, minka jalkeen pesen astiat. Sitten onkin aika palata guesthouselle, viiden, kuuden aikaan.
Paikallinen perusruoka taalla on matoke. Matoke nayttaa vihrealta banaanilta, mutta ei ilmeisesti ole raaka banaani.. vaan kenties joku banaanin alalajike. Maultaan ja koostumukseltaan matoke muistuttaa hieman perunaa. Matoke valmistetaan nain> Kattilan pohjalle laitetaan keppeja ja vetta. Kuoritut matoket laitetaan muovipussiin ja kattilaan. Kattila peitetaan banaanilehdissa ja annetaan hautua noin puoli tuntia. Muovipussi otetaan ulos ja painellaan, kunnes matoke nayttaa perunamuussilta, paitsi kovempaa ja kuivempaa vaan, haha :D Vaatii totuttelua, mutta sita on paljon ja silla lahtee nalka!
Elaimia kohdellaan taalla samalla tavalla, olivatpa ne kuolleita tai elavia. Charlesilla, orpokodin johtajalla, oli viikonloppuna isansa hautajaiset, ja koko orpokoti lahti kylaan jossa hautajaiset pidettiin. maanantaina pojat nayttivat minulle pienta pupua, jonka he toivat kylalta. Charles kertoi "pojat rakastavat tuota pupua" "he tahtovat syoda sen tanaan". Ja tosiaan, pojat tappoivat ja nylkivat pupun, kuten myos kanan toissailtana.
Pojat on siis 10-14 vuotiaita ja olleet katulapsina pidemman tai lyhyemman aikaa. Osa on lopettanut koulun kesken ja jotkut eivat ole sita aloittaneetkaan. Orpokoti on perustettu 2007, joten he ovat olleet nyt koulussa 3 vuotta tai vahemman. Monilla on vaikeuksia koulun aloittamisessa.. Ugandan virallinen kieli on englanti, joten kaikkien kouluikaisten tulisi osata englantia, mutta suurin osa pojista ei osaa englantia. Ensimmaisena tyopaivanani aloin valmistella tuntia ja katsoin kirjahyllyyn: raamattuja, raamattuja lapsille, raamattuleikkeja, raamattutarinoita... Niinpa joka iltapaiva tama ateistimuzungu lukee lapsille Aatamista ja Eevasta, Noasta ja arkista, hee :D
Tekstin jalkeen teetan tehtavia liittyen tekstiin, kun taas pienempien kanssa opetellaan vasta aakkosia. Lapset nayttivat minulle uudet todistuksensa viime viikolla, joten tiedan suunnilleen missa alueissa heilla on ongelmia. Haastavaa valilla, kun ei loydy toimivia kynia eika yhteista kielta, taulua tai paperia.. Joten luova saa olla!
Charles ei ehka olekaan ihan niin taydellinen orpokodin johtaja kun aluksi sain kasittaa.. Alussa han aina sanoi, etta "menen kaymaan kaupassa, tulen kohta takaisin" tai "menen viemaan nama paperit kylalle" jnejne.. Nyt olen todennut etta normaalisti han ei juuri vieta aikaa orpokodissa, ja pojat ovat lahes kokoajan keskenaan.
Hanella on huoneessaan tietokone ja varaa ostaa pupuja ja kanoja (liha on melko kallista Ugandassa), mutta kellaan pojista ei ole moskiittoverkkoa! Ilman verkkoa nukkuminen altistaa malarialle, joka on hoitamattomana vakava tauti. Itse han toki tutii moskiittoverkon alla.. :/
Eilen pesin astioita kun pojat lahtivat keskenaan kaivolle. Ihmettelin, missa he viipyvat ja lahdin kaivolle, kun yksi pojista tuli vastaan. han kertoi, etta olivat lahteneet toiselle kaivolle, jonne on kolme kertaa pidempi matka! Syyna oli, etta ihmiset kaivolla eivat paastaneet heita putkelle.. Eeeh.. Arsyttaa huomata, etta valilla taalla asiat tehdaan aika itsekkaasti isomman oikeudella..
Osa kantaa kanisterit paansa paalla ja osa kasissaan, mutta jokatapauksessa veden kantaminen on rankkaa puuhaa! Siksi vetta kaytetaan orpokodissa saasteliaasti, muun saastamisen ohella. Yksi paiva katsoin, kun orpokodin vanhin poika, Timothy, kylvetti muut. Keskelle pihaa tuotiin amme, jonka viereen alastomat pojat kavivat jonoon. ensimmainen poika meni ammeeseen seisomaan, kun Timothy kaatoi kanisterista vetta hanen paalleen. Kun han oli valmis, oli seuraavan vuoro, ja timothy otti kattilalla vetta ja kaatoi samat vedet taman paalle... Ja eika, miten ruskeeta kylpyvetta viimeisella oli!
Pojat pesee lattiat, laittaa ruokaa, pesee vaatteet, kay kaupassa.. Kylla noista huomaa, ettei kukaan ole ollut peittelemassa iltaisin, eika ole vielakaan. 14-vuotias Timothy on kuulemma "ghettojen presidentti", ja 10-vuotias Joseph, aina joku tarina menossa, kasvot pienilla arvilla.. Ei voi kun arvailla mita kokemuksia nailla pojilla on takanaan..
Ainiin, juomavesiongelma ratkesi, ja vetta keitetaan nyt kanisteriin jaahtymaan paivittain!
Aamulla klo 9:00 viimeistaan toissa Branches of life orpokodissa. Syodaan aamupala, maissipuuroa ja leipa tai teeta ja leipa. Maissipuuro on makeaa, maissijauhoista ja sokerista tehtya valkoista vellia. Aamiaisen jalkeen pesen astiat ja joku pojista pesee orpokodin lattiat. Aamupaivasta pojat pyykkaavat ja kaydaan kaivolla.
Paivalla touhutaan jotain ulkona, opetin pojille jonkinlaisen variaation katukoriksesta, jalkapallolla ja ilman verkkoa. :)
Lounas syodaan melko myohaan, kahden tai kolmen aikaan. Lounaan jalkeen pidan lapsille englannin oppitunnin, minka jalkeen pesen astiat. Sitten onkin aika palata guesthouselle, viiden, kuuden aikaan.
Paikallinen perusruoka taalla on matoke. Matoke nayttaa vihrealta banaanilta, mutta ei ilmeisesti ole raaka banaani.. vaan kenties joku banaanin alalajike. Maultaan ja koostumukseltaan matoke muistuttaa hieman perunaa. Matoke valmistetaan nain> Kattilan pohjalle laitetaan keppeja ja vetta. Kuoritut matoket laitetaan muovipussiin ja kattilaan. Kattila peitetaan banaanilehdissa ja annetaan hautua noin puoli tuntia. Muovipussi otetaan ulos ja painellaan, kunnes matoke nayttaa perunamuussilta, paitsi kovempaa ja kuivempaa vaan, haha :D Vaatii totuttelua, mutta sita on paljon ja silla lahtee nalka!
Elaimia kohdellaan taalla samalla tavalla, olivatpa ne kuolleita tai elavia. Charlesilla, orpokodin johtajalla, oli viikonloppuna isansa hautajaiset, ja koko orpokoti lahti kylaan jossa hautajaiset pidettiin. maanantaina pojat nayttivat minulle pienta pupua, jonka he toivat kylalta. Charles kertoi "pojat rakastavat tuota pupua" "he tahtovat syoda sen tanaan". Ja tosiaan, pojat tappoivat ja nylkivat pupun, kuten myos kanan toissailtana.
Pojat on siis 10-14 vuotiaita ja olleet katulapsina pidemman tai lyhyemman aikaa. Osa on lopettanut koulun kesken ja jotkut eivat ole sita aloittaneetkaan. Orpokoti on perustettu 2007, joten he ovat olleet nyt koulussa 3 vuotta tai vahemman. Monilla on vaikeuksia koulun aloittamisessa.. Ugandan virallinen kieli on englanti, joten kaikkien kouluikaisten tulisi osata englantia, mutta suurin osa pojista ei osaa englantia. Ensimmaisena tyopaivanani aloin valmistella tuntia ja katsoin kirjahyllyyn: raamattuja, raamattuja lapsille, raamattuleikkeja, raamattutarinoita... Niinpa joka iltapaiva tama ateistimuzungu lukee lapsille Aatamista ja Eevasta, Noasta ja arkista, hee :D
Tekstin jalkeen teetan tehtavia liittyen tekstiin, kun taas pienempien kanssa opetellaan vasta aakkosia. Lapset nayttivat minulle uudet todistuksensa viime viikolla, joten tiedan suunnilleen missa alueissa heilla on ongelmia. Haastavaa valilla, kun ei loydy toimivia kynia eika yhteista kielta, taulua tai paperia.. Joten luova saa olla!
Charles ei ehka olekaan ihan niin taydellinen orpokodin johtaja kun aluksi sain kasittaa.. Alussa han aina sanoi, etta "menen kaymaan kaupassa, tulen kohta takaisin" tai "menen viemaan nama paperit kylalle" jnejne.. Nyt olen todennut etta normaalisti han ei juuri vieta aikaa orpokodissa, ja pojat ovat lahes kokoajan keskenaan.
Hanella on huoneessaan tietokone ja varaa ostaa pupuja ja kanoja (liha on melko kallista Ugandassa), mutta kellaan pojista ei ole moskiittoverkkoa! Ilman verkkoa nukkuminen altistaa malarialle, joka on hoitamattomana vakava tauti. Itse han toki tutii moskiittoverkon alla.. :/
Eilen pesin astioita kun pojat lahtivat keskenaan kaivolle. Ihmettelin, missa he viipyvat ja lahdin kaivolle, kun yksi pojista tuli vastaan. han kertoi, etta olivat lahteneet toiselle kaivolle, jonne on kolme kertaa pidempi matka! Syyna oli, etta ihmiset kaivolla eivat paastaneet heita putkelle.. Eeeh.. Arsyttaa huomata, etta valilla taalla asiat tehdaan aika itsekkaasti isomman oikeudella..
Osa kantaa kanisterit paansa paalla ja osa kasissaan, mutta jokatapauksessa veden kantaminen on rankkaa puuhaa! Siksi vetta kaytetaan orpokodissa saasteliaasti, muun saastamisen ohella. Yksi paiva katsoin, kun orpokodin vanhin poika, Timothy, kylvetti muut. Keskelle pihaa tuotiin amme, jonka viereen alastomat pojat kavivat jonoon. ensimmainen poika meni ammeeseen seisomaan, kun Timothy kaatoi kanisterista vetta hanen paalleen. Kun han oli valmis, oli seuraavan vuoro, ja timothy otti kattilalla vetta ja kaatoi samat vedet taman paalle... Ja eika, miten ruskeeta kylpyvetta viimeisella oli!
Pojat pesee lattiat, laittaa ruokaa, pesee vaatteet, kay kaupassa.. Kylla noista huomaa, ettei kukaan ole ollut peittelemassa iltaisin, eika ole vielakaan. 14-vuotias Timothy on kuulemma "ghettojen presidentti", ja 10-vuotias Joseph, aina joku tarina menossa, kasvot pienilla arvilla.. Ei voi kun arvailla mita kokemuksia nailla pojilla on takanaan..
Ainiin, juomavesiongelma ratkesi, ja vetta keitetaan nyt kanisteriin jaahtymaan paivittain!
lauantai 15. elokuuta 2009
Ihmisia ja ugandaa
Orpokodin vesi haetaan kaivolta keltaisilla kanistereilla. Lapset lahtivat nayttamaan kaivoa ja naky oli hammentava: Ojassa, jossa oli vetta nilkkoihin asti kyykki noin 10 ihmista kanistereiden kanssa. Ojan reunasta tuli putki, josta virtasi vetta. Ihmiset tunkivat ja tonivat toisiaan saadakseen kanisterinsa taytettya. Olin odottanut vahan toisenlaista kaivoa ja holmistyneena seurasin kun orpokodin poika, Joseph, tottuneesti lahti tuuppimaan tietansa putkelle.
Joseph sai orpokodin kanisterit tayteen ja lahdimme kantamaan niita takaisin orpokodille. Polku ei ole pitka, ehka 500 metria, mutta kanisterit on tositosi painavia. Ja normaalisti lapset hakevat vetta keskenaan..
Myohemmin lahdin hakemaan vetta yksin, kun pojat katsoivat elokuvaa. Ihmiset olivat keskittyneita tayttamiseen kun yhtakkia valkoinen muzungukateni kurotti kohti putkea. Ihmiset kaantyivat katsomaan ja seuraavaksi yksi miehista otti kanisterini ja taytti ne, eika kukaan tuuppinut putkelle..
Elama muzunguna afrikassa, siina on hyvat ja huonot puolensa. On rankkaa, kun nousee taksista ja lauma pienia vaatteettomia lapsia puskee kadet ojossa luokse. Ihmiset ajattelee, etta muzunguilla on rahaa kun roskaa, mutta itseasiassa se on ihan totta. Taalla 7 euroa on niin iso raha ettei silla edes pysty maksamaan pienissa kaupoissa.
Asiointi ugandassa on melko karun vahasanaista. Paikalliset arvostavat sujuvaa asiointia.. aikalailla "vetta" "iso vai pieni" "iso" "1000" eika katso hyvalla jos rupee saheltamaan jotain rahojen kanssa tai muutenkaan selittamaan liikoja, mutta siihen tottuu. Ja lugandan omaksuminenkin on helpompaa kun ei tarvi kayttaa liikaa sanoja :D
Muussa kanssakaymisessa ugandalaiset on avoimia ja tykkaa puhua ja KAIKKI tykkaa tanssia! Taalla on parasta saada "kabina" heilumaan :D Naiset ja miehet tanssii keskenaan, miehet keskenaan..
Ei valilla uskois etta homot on Ugandassa laissa kiellettya ja rangaistava teko.
Joseph sai orpokodin kanisterit tayteen ja lahdimme kantamaan niita takaisin orpokodille. Polku ei ole pitka, ehka 500 metria, mutta kanisterit on tositosi painavia. Ja normaalisti lapset hakevat vetta keskenaan..
Myohemmin lahdin hakemaan vetta yksin, kun pojat katsoivat elokuvaa. Ihmiset olivat keskittyneita tayttamiseen kun yhtakkia valkoinen muzungukateni kurotti kohti putkea. Ihmiset kaantyivat katsomaan ja seuraavaksi yksi miehista otti kanisterini ja taytti ne, eika kukaan tuuppinut putkelle..
Elama muzunguna afrikassa, siina on hyvat ja huonot puolensa. On rankkaa, kun nousee taksista ja lauma pienia vaatteettomia lapsia puskee kadet ojossa luokse. Ihmiset ajattelee, etta muzunguilla on rahaa kun roskaa, mutta itseasiassa se on ihan totta. Taalla 7 euroa on niin iso raha ettei silla edes pysty maksamaan pienissa kaupoissa.
Asiointi ugandassa on melko karun vahasanaista. Paikalliset arvostavat sujuvaa asiointia.. aikalailla "vetta" "iso vai pieni" "iso" "1000" eika katso hyvalla jos rupee saheltamaan jotain rahojen kanssa tai muutenkaan selittamaan liikoja, mutta siihen tottuu. Ja lugandan omaksuminenkin on helpompaa kun ei tarvi kayttaa liikaa sanoja :D
Muussa kanssakaymisessa ugandalaiset on avoimia ja tykkaa puhua ja KAIKKI tykkaa tanssia! Taalla on parasta saada "kabina" heilumaan :D Naiset ja miehet tanssii keskenaan, miehet keskenaan..
Ei valilla uskois etta homot on Ugandassa laissa kiellettya ja rangaistava teko.
torstai 13. elokuuta 2009
Ensimmainen tyopaiva!
Eilen kuulin etta lahistolla on viela yksi orpokoti. Menimme orpokotiin, ja en ollut uskoa kuinka taydellinen tyopaikka orpokoti oli! Paikan pomo, Charles, pyorittaa orpokotia yksin. Siella asuu 18 lasta, joista suurin osa kay koulussa. Orpokoti poikkesi kahdesta edellisesta paljon: ensinnakin lapset ovat vanhempia, ja kodissa asuu vain poikia. Toisekseen, orpokoti on kuin Charlesin suuri perhe, han ottaa lapsia syliin ja touhuaa heidan kanssaan. Orpokodin pojat ovat 4-15 vuotiaita, joista suurin osa on yli kymmenen. Lapset ovat kaikki olleet katulapsina Kampalassa, jotka ovat tulleet osa 3 vuotta sitten, jolloin orpokoti on perustettu ja uusin lapsi asui vasta viikko sitten kadulla. Osa lapsista on viela hieman ujoja, mutta tarve laheisyyteen on aivan uskomaton! Pojat tulevat halaamaan ja haluavat syliin tai kainaloon. Muutama lapsista osaa englantia, mutta suurin osa ei, silla moni on aloittanut koulunsa vasta vastikaan. Mutta poijilla on aivan mieleton oppimisen halu, vaikka moni parjaa koulussa huonosti ja on vaikeuksia keskittya.
Eilen Charles saattoi minut taksille ja halusin kertoa etta han on erittain hyvasydamminen mies. Charles vastasi, etta on syy, miksi han perusti orpokodin. Han on orpo myos itse, ja asunut Kampalan kaduilla kuten kaikki orpokodin lapset, josta eras pappi on ottanut hanet huostaansa kirkkoon asumaan. Pappi maksoi parturille, etta han opettaa Charlesia leikkaamaan hiuksia, josta han sai jonkun verran tuloja. Taalla, nailla ihmisilla on uskomattomia tarinoita.. Naapurin lapset kayvat paljon meidan guesthousella. Yks paiva saksalainen vapaaehtoinen pyysi lapsia kirjoittamaan kirjeet englanniksi. Kuuntelin kun vapaaehtonen tarkasti kirjeita, ja kirjeessa poika kertoi isansa olevan kuollut, ja hanen aitinsa kay naapurikaupungissa toissa, joten han ei asu lasten kanssa, "---so i take care of my brothers and sisters" Osa vanhemmista ei edes kay Ugandassa toissa.
Jokatapauksessa, tanaan oli siis ensimmainen tyopaivani. Suurin ongelma orpokodissa on ehdottomasti raha. Orpokoti on hollantilaisen naisen varassa, joka vaihtelevasti lahettaa rahaa orpokodille. Vahvasti uskonnollinen Charles luottaa herran hyvaan tahtoon, ja on nyt muuttamassa orpokotia isompaan, hienompaan taloon. Pienia tuloja orpokoti voisi ansaita kasitoista, ja ensimmaisessa orpokodissa paasin hieman vakoilemaan kuinka paikallisia paperihelmikaulakoruja tehdaan, ja Charles oli erittain kiinnostunut ideasta.
Toisiksi suurin ongelma on varmasti lasten terveys, silla lapsista kukaan ei ole testattu tautien tai HIVn varalta, ja orpokodilla ei ole varoja kayttaa heita sairaalassa. Hieman jarkytyksekseni huomasin, etta pienimmat lapset juovat kanisterivetta janoonsa.. Toivon etta Charles suostuu vastedes keittamaan juomaveden ja pullottamaan sita jatkossa..
Eilen Charles saattoi minut taksille ja halusin kertoa etta han on erittain hyvasydamminen mies. Charles vastasi, etta on syy, miksi han perusti orpokodin. Han on orpo myos itse, ja asunut Kampalan kaduilla kuten kaikki orpokodin lapset, josta eras pappi on ottanut hanet huostaansa kirkkoon asumaan. Pappi maksoi parturille, etta han opettaa Charlesia leikkaamaan hiuksia, josta han sai jonkun verran tuloja. Taalla, nailla ihmisilla on uskomattomia tarinoita.. Naapurin lapset kayvat paljon meidan guesthousella. Yks paiva saksalainen vapaaehtoinen pyysi lapsia kirjoittamaan kirjeet englanniksi. Kuuntelin kun vapaaehtonen tarkasti kirjeita, ja kirjeessa poika kertoi isansa olevan kuollut, ja hanen aitinsa kay naapurikaupungissa toissa, joten han ei asu lasten kanssa, "---so i take care of my brothers and sisters" Osa vanhemmista ei edes kay Ugandassa toissa.
Jokatapauksessa, tanaan oli siis ensimmainen tyopaivani. Suurin ongelma orpokodissa on ehdottomasti raha. Orpokoti on hollantilaisen naisen varassa, joka vaihtelevasti lahettaa rahaa orpokodille. Vahvasti uskonnollinen Charles luottaa herran hyvaan tahtoon, ja on nyt muuttamassa orpokotia isompaan, hienompaan taloon. Pienia tuloja orpokoti voisi ansaita kasitoista, ja ensimmaisessa orpokodissa paasin hieman vakoilemaan kuinka paikallisia paperihelmikaulakoruja tehdaan, ja Charles oli erittain kiinnostunut ideasta.
Toisiksi suurin ongelma on varmasti lasten terveys, silla lapsista kukaan ei ole testattu tautien tai HIVn varalta, ja orpokodilla ei ole varoja kayttaa heita sairaalassa. Hieman jarkytyksekseni huomasin, etta pienimmat lapset juovat kanisterivetta janoonsa.. Toivon etta Charles suostuu vastedes keittamaan juomaveden ja pullottamaan sita jatkossa..
tiistai 11. elokuuta 2009
tutustuminen orpokoteihin
Kavin tanaan katsomassa kahta orpokotia. Tarkoitus oli, etta tanaan paattaisin, kumpi orpokodeista on tuleva tyopaikkani..
Ensimmainen orpokodeista on aivan guesthousen vieressa, joten siella kay paljon vapaaehtoisia eri jarjestoista. Orpokodin johtaja kertoi lasten olevan orpoja tai vanhempiensa hylkaamia, joista osa on HIVpositiivisia, ja osa seksuaalisesti hyvaksikaytettyja. Orpokodin vakiohenkilokuntaan kuului 3 naista, johtaja, kokki, ja kirjanpitaja/lastenhoitaja. Kodissa asuu noin 40 lasta, ja vapaaehtoiset hoitavat pienimpia, tarkistavat kotilaksyja ja auttavat lapsia tekemaan koreja ja kaulakoruja, joita orpokoti saa pienia tuloja. Erittain, erittain hyvatasoinen orpokoti, jonka vakiohenkilokunta vaikutti tosi hyvasydammiselta ja lamminhenkiselta..
Seuraava orpokoti oli melko kaukana, ehka puolentoistatunnin ajomatkan paassa, toki paikallista matkavauhtia.. Taman kodin henkilokuntaan kuuluu 2 naista, joista toinen on kokki ja toinen lastenhoitaja. Lastenhoitaja huolehtii orpokodin 16sta lapsesta. Kumpikaan naisista ei puhu englantia, ja toinen ei puhu paikallista kielta, lugandaa. Orpokodin johtaja kay paivatoissa jossakin ja asuu perheensa kanssa muualla. Kotimatkallaan toista johtaja kay orpokodissa. Vaivautuneena kielimuurista ja kylmasta vastaanotosta pyysin, voisiko toinen naisista nayttaa paikkoja. Joka ovenavauksen jalkeen tuli vaan pahempi ja pahempi olo, kaikkialla vaan autiota, betonia ja ruostetta.. Alkuun ajattelin ettei mikaan saisi jaamaan tanne toihin, mutta hiljalleen sita alkoi miettia etta mita kaikkea voisi pienella vaivalla toteuttaa. Mukanamme ollut paikallinen toimi tulkkina, kun kysyin lastenhoitajalta onko lapset HIVtestattu, etta maksaako orpokoti kaikille lapsille koulumaksut, tai sairaalakulut. Vastaus oli etta osa lapsista on testattu ja osa ei, eika nainen osannut vastata muuhun.
Kaytannon asioita voisi helpottaa, mikali pomo ajattelee lasten hyvaa. Mutta jos pomo on valinpitamaton, ja hadintuskin kay orpokodissa, en usko etta siella on juurikaan mitaan tehtavaa. Koitamme saada huomenna yhteytta johtajaan ja sopia tapaamisen, joten sita odotellessa..
Sekavinta on kun ajattelee tuota orpokotia, jossa 16 lapsen hoitaja joka ei tieda ja jota ei kiinnosta juuri mikaan lastenkodissa, edustaa todennakoisesti keskivertoa tasokkaampaa orpokotia Ugandassa. Ei silti voi sanoa etta kummassakaan orpokodissa lapset olisivat nayttaneet onnettomilta.
Ensimmainen orpokodeista on aivan guesthousen vieressa, joten siella kay paljon vapaaehtoisia eri jarjestoista. Orpokodin johtaja kertoi lasten olevan orpoja tai vanhempiensa hylkaamia, joista osa on HIVpositiivisia, ja osa seksuaalisesti hyvaksikaytettyja. Orpokodin vakiohenkilokuntaan kuului 3 naista, johtaja, kokki, ja kirjanpitaja/lastenhoitaja. Kodissa asuu noin 40 lasta, ja vapaaehtoiset hoitavat pienimpia, tarkistavat kotilaksyja ja auttavat lapsia tekemaan koreja ja kaulakoruja, joita orpokoti saa pienia tuloja. Erittain, erittain hyvatasoinen orpokoti, jonka vakiohenkilokunta vaikutti tosi hyvasydammiselta ja lamminhenkiselta..
Seuraava orpokoti oli melko kaukana, ehka puolentoistatunnin ajomatkan paassa, toki paikallista matkavauhtia.. Taman kodin henkilokuntaan kuuluu 2 naista, joista toinen on kokki ja toinen lastenhoitaja. Lastenhoitaja huolehtii orpokodin 16sta lapsesta. Kumpikaan naisista ei puhu englantia, ja toinen ei puhu paikallista kielta, lugandaa. Orpokodin johtaja kay paivatoissa jossakin ja asuu perheensa kanssa muualla. Kotimatkallaan toista johtaja kay orpokodissa. Vaivautuneena kielimuurista ja kylmasta vastaanotosta pyysin, voisiko toinen naisista nayttaa paikkoja. Joka ovenavauksen jalkeen tuli vaan pahempi ja pahempi olo, kaikkialla vaan autiota, betonia ja ruostetta.. Alkuun ajattelin ettei mikaan saisi jaamaan tanne toihin, mutta hiljalleen sita alkoi miettia etta mita kaikkea voisi pienella vaivalla toteuttaa. Mukanamme ollut paikallinen toimi tulkkina, kun kysyin lastenhoitajalta onko lapset HIVtestattu, etta maksaako orpokoti kaikille lapsille koulumaksut, tai sairaalakulut. Vastaus oli etta osa lapsista on testattu ja osa ei, eika nainen osannut vastata muuhun.
Kaytannon asioita voisi helpottaa, mikali pomo ajattelee lasten hyvaa. Mutta jos pomo on valinpitamaton, ja hadintuskin kay orpokodissa, en usko etta siella on juurikaan mitaan tehtavaa. Koitamme saada huomenna yhteytta johtajaan ja sopia tapaamisen, joten sita odotellessa..
Sekavinta on kun ajattelee tuota orpokotia, jossa 16 lapsen hoitaja joka ei tieda ja jota ei kiinnosta juuri mikaan lastenkodissa, edustaa todennakoisesti keskivertoa tasokkaampaa orpokotia Ugandassa. Ei silti voi sanoa etta kummassakaan orpokodissa lapset olisivat nayttaneet onnettomilta.
maanantai 10. elokuuta 2009
perilla Kampalassa !
Jeejee taalla ollaan! Taival oli raskas; matkani kesti noin 26 tuntia ja vietin tiistai\keskiviikko valisen yon Dubain lentokentalla. Kuulutukset "last call for passenger.." "boarding is starting at the gate..." kaikuu vielakin korvissa, onneksi paasin tanne luksustason guesthouseen lepailemaan. Tosin naapurin kukot herattelee siina seitseman aikaan aina. Oli hienoa laskeutua Ugandaan Entebbeen Dubain okykentan jalkeen.. Kun koneen pyorat osui maahan, maisema oli suoraan Afrikan luontodokumentista, leijonat vain puuttuivat. Paasin pois koneesta suoraan viisumijonoon. Silloin sita miettii kuinka hienoa on olla suomalainen passi, silla kaikille ei viisumia niin helposti myonneta..
Automatkalla Kampalaan sain hyvan esittelyn Afrikasta. Entebben punahiekkatiet, palmut, tiilitalot.. Tuon hiekkaa sitten pullossa kotiin, tosin veikkaan etta kuudessa kuukaudessa ehdin saada tarpeekseni mystisesta punaisesta hiekasta, silla sita loytyy iltaisin kengista, sangysta ja sieraimista.
Ruuhka on kasittamaton Kampalassa. Pikkubussit (taksit/matatut) ja mopotaksit (bodabodat) tayttavat tiet, minka lisaksi jalankulkijat koittavat paasta etenemaan.. Jalankulkijalle Kampala vaatii kylla totuttelua, silla juuri kun on tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, huomaa, etta bodabodat ajavat missa huvittaa. Lisaksi tiet ovat usein taynna kuoppia ja kivia, ja yksi vapaaehtoisista putosikin illalla parimetriseen kuoppaan ylittaessaan tieta. Olen kayttanyt bodabodaa jo pari kertaa, on ollut ihan mukavaa, kuoppien takia aika pomppuisaa valilla. En voi kun ihmetella paikallisia naisia jotka istuu hameet paalla sivuttain.. Ruuhkassa tosin bodat ajaa niin pienista valeista etta autot koskettaa.
Guesthouse jossa asun nyt on ehka 10 km Kampalan keskustasta, ja taalla on ihan kylameininki. Olen kotiutunut tanne ihan ongelmitta, taalla lahes kaikki yleellisyydet; sahko, jaakaappi, internet, sanky, kaasuhella.. joten mikapa tassa elellessa. Meilla on jopa juokseva vesi viikonloppuisin, mutta se ei riita peseytymiseen asti, joten normaalisti peseydymme kaivovedella, jota joku mies tuo kanistereilla tanne. Muut vapaaehtoiset ovat supermukavia, jaan huoneeni kahden Korealaisen kanssa. Paikalliset lapset kay taalla aina ihmettelemassa ja leikkimassa muzungujen kanssa. Vietan taalla todennakoisesti ensimmaisen kuukauteni orpokodissa, jonka jalkeen muutan Luweroon asumaan, toihin kouluun.
Lugandan opettelu sujuu ihan kivasti, osaan jo muutamia yleisimpia lauseita.
Tallasta taalla, perusafrikkalaista elamantyylia.. Vaatimatonta, mutta onnellista !
lauantai 1. elokuuta 2009
2 PÄIVÄÄ LÄHTÖÖN !!!
Tänä aamuna avasin silmät ja tajusin: Ylihuomenna Afrikkaan... NYT alkoi matkakuume!Tänään pakkaan reppuni kyllä viimein, jotta huomenna voin vaan ottaa rennosti. Edelleen on auki, riittääkö matkaseuraksi vaan reppu, vai tarttenko ruumalaukkua.
Laitanpa mikä tässä nyt on homman nimi:
Minne? Ugandaan, keski/itä-Afrikkaan. Uganda sijaitsee siinä Tansanian, Kenian ja Kongon naapurissa. Siellä laskeudun ensin Entebbeen ja suuntaan Kampalaan, jossa on UPAn tilat. Minne matka sieltä jatkuu, se on vielä arvoitus!
Miksi? Jo vuosi sitten päätin, että lähden välivuotta viettämään johonkin tuntemattomaan. Onhan Afrikassa jotain niin mielettömän kiehtovaa, että se veti väkisin puoleensa. Minne päin manteretta ei ollutkaan niin helppo päätös, etenkin kun aluksi oli tarkoitus lähteä EVS:ksi Marokko-Algeria korkeuksille. Belgialaistyttö Mounya kertoi Ugandan olemassaolosta, ja näin päädyin lopulliseen matkakohteeseeni.
Mitä? Vapaaehtoistöihin kouluun tai orpokotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)