kotikonnuilta

Viikonloput menee nakojaan aina Kampalassa muitten vapaaehtoisten kanssa, kunnes sunnuntai-illalla palaan tanne kotikylaan.

Laittaa miettimaan kylla, kun kattoo noita paikallisia kampalalaisia. Siella ne vaan istuu kaljalla, kattoo telkkaa, syo ulkona, sheikkaa clubeilla korkokengissa... Eika tarvitse ajaa kun tunti mihinka tahansa suuntaan, ja ihmiset on kuokat ja kirveet kadessa, omilla pelloillaan, viljelemassa ruokaa omaan kayttoonsa. Ei ne tartte rahaa mihinkaan, jollei lapset kay koulussa. Hm, laittaa miettimaan tosiaan.

Sunnuntai-iltana oli kylla mukava palata tanne, kavella keskustan lapi kotio. Oon huomannu etta taalla ihmiset on jo tottunu muhun, ja mina tanne. Valilla ihmiset saattaa kysya etta monettako kertaa oon ugandassa, tai etta montako vuotta oon asunu taalla. Ehka se johtuu jo kovasti tummuneesta ihosta, haha. Taalla olo ei enaa tunnu niin muzungulta, pystyn vaihtamaan muutaman sanan lugandaksi paikallisten kanssa, valilla jopa ymmartamaan keskusteluita.. Tiedan hinnat kaikelle mita tarviin, mutta nyt, monet ei koita enaa edes huijata mua. Jeps, valilla Luwerossa tama madame Anna tuntee ittensa melkeinpa ugandalaiseksi naiseksi! :)

Orpokoti on nyt huonossahuonossa jamassa, kun charles nyt varmaan eroaa siita sen hollantilaisesta tyttoystavasta. Tama tytto ei ole viela antanut lopullista paatostaan etta jatkaako se sponsorointia vai ei. Nyt kavin siella perjantaina, joku oli rikkonut ikkunan ja varastanut charlesin lapparin. Perjantaina kun menin Charles oli malarian kourissa ja sano vaan etta sita alkaa kaduttaa, etta se on nyt 23 vuotta ja koittaa elattaa 40 lasta, ja joutuu sen eteen kerjaamaan ja soittelemaan kaikille, eika ole tehnyt mitaan oman tulevaisuutensa eteen.

Muutama viikko sitten sovittiin charlesin kanssa etta orpokodille ei tule enaa uusia lapsia ennenkuin talous on paljon vakaampi, on varaa ruokaan, vaatteisiin, koulumaksuihin. Keskustelu oli itseasiassa aika kadenvaantoa, kun charles tahtoisi auttaa mahdollisimman monia, ja haluisi 50 lasta. Toisaalta ymmarran, etta lapselle pelkka majapaikka ja lammin ruoka on paljon, mutta kuitekin pakko silla on olla jotain milla elattaa ittensa myohemmin.

Niinpa perjantaina, kun tulin orpokodille ja nain taman uuden muksun istumassa ulkona, olin jarkyttyny. Viela tallasessa kriisissa Charles otti uuden pojan!!
Charles sano vaan etta hanna, kuuntele ensin. Charlesin kirkko kiertelee aina korttelissa, saarnaamassa perheille. Ryhma tuli yhdelle ovelle, joka oli lukittu, mutta sisalta tuli jotenkin outo haju ja oli ollut tyhjillaan pitkaan. Ne sai oven auki, ja sisalta loytyi tama poika, Joseph. Joseph oli ollut sisalla lukittuna kuukauden, ja oli shokissa eika pystynyt puhumaan. Selvisi etta vanhemmat oli lahteneet ulos, lukinneet oven, ja kuolleet.
Tammosia juttuja taalla tapahtuu, ihan naapurustossakin. Kuitenkin, nyt kun nain pojan siella, touhuumassa muitten kanssa, en olis ikina voinu arvata. Joseph oli toki aika ujo ja hiljainen, mutta muuten oikein hyvassa kunnossa. Onneksi ymparisto on kylla tosi hyva, ja pojat ottaa josephin varmasti kuin veljekseen.
No, mutta lupasin kuitenkin "lainata" 30 euroa charlesille ens viikonloppuna, silla pitais saada 50 kiloa riisia tai poshoa.

Ei muuta, Afrikka kuittaa!