kamppakaveriksi tehotytto suomesta

Inka on ollut puoli vuotta vapaaehtoisena Luwerossa samaisessa koulussa, aikaisemmin tana vuonna. Inka jakoi Riikan kanssa huoneen, ehka 500 metrin paassa nykyisesta huoneestani. Paatettiin etta nyt meista sitten tulee kamppiksia, pakkasin tavarani nykyisesta huoneesta ja ilmoitin hieman haikeana naapureilleni etta muutan toiselle puolelle tieta!
Tulimme perille illalla ja Inkan naapuriperhe pettyneena ilmoitti ettei olleet ehtineet laittaa huonetta valmiiksi meille. Nukuttiin yo ja aamulle mentiin koululle. Kun illalla tultiin koulusta takaisin emme voineet uskoa silmiamme: Huone oli sisustettu jarkyttavaan ugandapitsityyliin, pitseja oli ikkunoissa, ovissa, tyynyilla, sangylla, ja pitseilla oli jopa peitelty Inkan rinkat ja reput. Kaikkein suurinta hammennysta aiheutti kuitenkin valtava muhkerosohva keskella huonetta, joka esti lahes kaiken liikkumisen huoneessa. Istuttiin alas ja mietittiin kuinka suuri vaiva tuon painavan sohvan sisalle ronttaamisessa on ollu, kun sohvan sisalta alkoi kuulua rotan rapistelua :D Eeh, seuraavana iltana paastiin onneksi eroon tuosta kammotuksesta.
Oon ihan rakastunut kylla uuteen kotiini, asutaan melkein kuin yhdessa naapuriperheiden kanssa, paljon lapsia, ja muutenkin paikka on elavaisempi kuin toisella puolella tieta.

Koululla Inka on kylla varsinainen tehotytto, ja on saanut mutkin ihan uuteen intoon koulun auttamisessa. Valilla ihan kalpeana katon vieresta kun Inka keksii kaikkia ideoita parantaa ja kehittaa koulua. Wautsi..! Nyt siis ennen kaikkea ohjaillaan Inkan sponsorirahat oikeisiin kohteisiin, ja kaydaan vierailemassa uusia kummilapsia ja niiden perheita.

Oon saanu hyvan perehdytyksen Ugandan korruptioon tassa parin viikon aikana. Ugandaan tullessa matkailija saa viisumin maksimissaan kolmeksi kuukaudeksi. Kun viipyy pidemman aikaa, taytyy viisumia kayda pidentamassa siina kolmen kuukauden hujakoilla. Tama kuitenkin taalla Ugandan stressittomyydessa paasi unohtumaan ja tajusin etta olin ollut jo 2 viikkoa ugandassa laittomasti. Uh, olin pulassa, silla nyt mun olis pitanny menna selittamaan etta miksi ja mita olen tehnyt sen kahen viikon aikana ja viisumin uusiminen olisi vienyt varmaan kuukauden... jokatapauksessa byrokratia olisi tehnyt mut hulluksi. Onneksi kuiteski hyva paikallinen ystavani, Cyrus, mainitsi etta silla on kaveri immigration officella. Niinpa valitsin vaihtoehdon numero kaksi, soitettiin talle kaverille joka tuli takaovelle vastaan. Nainen tarvitsi mun passin ja 150 000 shillinkia, mika on noin 60 euroa. Sitten nainen kertoi etta passi pitaa toimittaa eri paikkaan, joka on melko kaukana ja etta hanen taytyy menna sinne lounastauollaan.. hetken paasta tajusin pointin ja annoin viela 6 000 shillinkia naiselle "matkakuluihin". Nyt kuitenkin ymmarsin etta kaikki on kunnossa ja passi leimattu, joskaan en ole viela nahnyt passiani. Toivon vaan etta nainen sai anottua loput 3 kuukautta mulle, ettei tarvi enaa sahlailla passin kanssa.

Istuttiin Inkan kanssa paikallisen kaverin, Rommien autossa, Kampalan keskustan paivaruuhkassa. Juteltiin niita naita ja oltiin juuri varmaan kampalan ainoissa liikennevaloissa, kun poliisi viittoi Rommien pysahtymaan. Poliisi hieman hymyillen ilmoitti etta Rommie oli ajanut pain punaisia, istui pelkaajan paikalle ja kaski Rommien jatkaa matkaa. Siina ajellessa Rommie koitti selitella, etta valo oli viela keltaisella. Sitten poliisi kaski Rommien pysahtya ja antaa rahaa prepaidiin. Rommie antoi poliisille 5 000 shillinkia, ja poliisi sujahti ulos sopivasti lounasravintoloitten kohdalla :D Koitettiin ehtia ennen illallisaikaa kun Rommie heitti meijat takaisin samana paivana.

koululla kilahti

Ma aina vahan varovasti kirjottelen ongelmia koululla, kun tiedan etta inka ja riikka ja paula ja mia jotka tekivat niin hienoa tyota koululla aikaisemmin, seurailevat kanssa blogia.. Mutta nyt, tosi on etta kilahti kouluun ja ennen kaikkea rehtoriin.
Pitemman rehtori on antanut sellasta kasitysta ettei haluu antaa mulle mitaan vastuuta koululla eika jakaa mitaan tietoa koulun hallintoasioista. Niinpa vaan piirtelin opetusjulisteita paivasta toiseen ja ripustelin niita seinille. Eras paiva kuitenki melko tuohtunut vapaaehtoisemme Jita tuli koululle ja ilmoitti etta koululta puuttuu kolmasosa koulumaksuista. Pidettiin kokous asiasta ja sovittiin, etta suljetaan koulu paivaksi tai kahdeksi, ja mennaan tapaamaan kaikkia perheita jotka on jattaneet maksamatta. Tavoite oli etta saadaan edes osa puuttuvasta rahasta, ennenkuin koulu jaa lomalle.
Kotikaynnit oli tarkoitus jarjestaa keskiviikoksi ja tiistaina menin kyselemaan, mitenka kaikki on jarjestelty valmiiksi. Rehtori kuitenki sano etta jita on liioitellut ongelmaa ja luo negatiivista ilmapiiria tahallaan, ja etta asia ei kuulu mulle ja etta mun homma on vaan piirrustella julisteita.
Tuntui aivan paskalta kuulla jotain tollasta kahden kuukauden vapaaehtoistyon jalkeen, ja tippa linssissa soitin jitalle ja kerroin mita rehtori oli musta, ja meista sanonut. Ilmotin rehtorille ja kaikille opettajille etta tarviin paussin koululta ja tulin Kampalaan odottelemaan Inkaa.

Nyt se Inka tossa mun takana paivittaa omaa blogiaan :D Eilen puhuttiin ja puhuttiin tuntikausia koulusta ja kaikesta. Inka on saanu toosi paljon sponsoreita koululle ja nyt meilla on paljon touhuttavaa koululla. Mukavaa palata takaisin Luweroon sitte Inkan kanssa.. Jos ei Inka olis tullu niin uskon etta mun tyoni koululla olis ohi.

Kerroin Charlesille orpokodilla etta tuntuu ettei mun tyota tuolla koululla ole kovasti arvostettu. Charles sano etta senkii lyhyen aikaa kun olin siella niin ne ei ikina unohda miten paljon niita autoin ja etta "you were sent by god"... kylla ma tahtosin olla niittenki kanssa siella. Nyt ne sai, onneksi, vahan rahaa hollantilaiselta pastorilta, ja on varastoineet jonkun verran ruokaa, huh!

muchina

Inka saapuu ensi keskiviikkona Ugandaan! Jei. :)
Taytyy myontaa etta aina kun suomesta tulee puhelu, kestaa aina jonkun aikaa ennenkun sanat alkaa loytya ja paasen eroon kummallisesta aksentista. :D Ja mina kun aina sanoin ettei omaa aidinkielta voi unohtaa vuodessa, saati sitten kolmessa kuukaudessa!! Mutta oikein kiva sitten paasta Inkan kanssa turisemaan meidan hienolla salakielella.

Tama viikonloppu oli nyt sitten ensimmainen kokonainen viikonloppu Luwerossa! Kamala ikava kamuja Kampalassa, mutta sain mina muutaman uuden kaverin Luwerostakin.
Mentiin matthewn, mun luwerokamun ja sen partnerin farmille lauantaina, iih, joka oli aiiivan ihana! Keskella peltoa on karsinoita porsaille, rakennus kanoille ja broilereille, ja pellolla kasvaa ananaita, passion hedelmia, herneita -ja aivan ihana jajja hoitamassa naita kaikkia! Sanoin matthewille etta voin tulla farmille asumaan jajjan kanssa muutamaksi viikoksi auttamaan rouvaa! :))

Paikalliset taalla aina koittaa arvailla etta mista tama muzungu on kotoisin. Useimmiten mua taalla on muzungun jalkeen kutsuttu muchinaksi. Pari kertaa, kun joku on kysyny etta mista ma oon ja oon sanonu etta "From Finland", "Aaa, from Thailand! Bangkok?"
Ihmiset sanoo mita nakee ja siksikin muzunguksi kutsuminen ei yleensa meinaa mitaan pahaa. Joskus kun puhun jostakusta paikallisesta ihmiset taalla voi kysya etta "kumpi, se ruskea vai musta?" Aluksi aina hammennyin mutta nyt oon alkanu havannoimaan ketka taalla on mustia ja ketka ruskeita :D

ei rahaa, ei ruokaa

Keskiviikkona oli miun synttarit, nyt 19 hih! Sain aika pahan flunssan juuri synttareiksi, mutta valmistin juhla-aterian koulun opettajille kokin kanssa, ja sitten viela kotona naapuriperheelle!
Perjantaina Kampalassa oli viela kekkerit muille vapaaehtosille ja kaikille kavereille siella, ja ihmisia saapui noin 30! Sitte syotiin ja juotiin. Oli tositosi kivaa huomata kuinka paljon mukavia, ulkolaisia ja paikallisia ystavia sita on taalla saanut. Ei ole tarvinnut kauheesti yksikseen yskiskella.

Babyclassin opettaja, mme Justine oli erittain isona pitkaan ja aina vihjailin kaksosista, mutta kuulemma masussa oli vain yksi vauva. Eraana aamuna Justine ei saapunut kouluun, ja kuulin etta tama on lahetetty Kampalaan, mulagoon, Ugandan suurimpaan sairaalaan. Jus synnytti toissakeskiviikkona, mutta vauvalla oli jotakin vikana, ja oli hengityskoneessa. Yksi opettajista selitti, etta mahassa oli ollut liikaa lapsivetta. Toissaperjantaina menin sairaalaan etsimaan Justinea. Kysyin hoitajilta miten voisin loytaa Justinen, ja he kehottivat vain kiertamaan osastoja ympariinsa, kun ei ole tietokoneita potilasrekisteria varten. Paikka oli hiukan karmiva, kun kymmenia moskiittoverkkoja vaan lillui katosta, ja vasyneet naiset tuijottivat etta mita muzungu palyilee ja kiertelee. Myohemmin jus kertoi etta kun tulee synnyttamaan, tuodaan mukana muovisuojus ja oma ampari.
Lopulta loysin Justinen, joka oli kohtalaisen hyvassa kunnossa. Han totesi vaan ettei murehdi liikaa vaan luottaa etta hoitajat tekee mita on tehtavissa.
Mulago sairaala on kallis, ja mita pidempaan siella on sita kalliimmaksi hoito kay. Sairaaloissa kuolee ihmisia vaan sen takia ettei hoitoja aloiteta, jos ei maksuja tule.
Vauva kuoli perjantaina. Afrikkalaisen naisen tapaan, Justine ei itke tai sure, valittaa vaan kivuista vatsassa. Laittoi miettimaan, olisikohan vauva elossa jos olisi syntynyt Suomeen.

Viikonloppuisin kayn Kampalassa katsomassa orpkotia. Toissalauantaina loysin pojat valmistamassa lounasta: keittamassa pelkkia papuja. Orpokodilla ei ollut poshoa eika riisia. Nyt viimelauantaina menin orpokodille ja huomasin ettei siella ole riisia, ei poshoa, eika papuja. Olin siella lounasaikaan, eika pojat syoneet lounasta eika aamiaista. Kysyin etta pojat onko teilla nalka ja vastaus tuli yhdesta suusta "yes".
Ollaan pari viikkoa nyt suunniteltu Charlesin kanssa etta orpokoti voisi avata tukkuliikkeen laheiselta marketilta, jossa myytaisiin poshoa ja papuja. Sitten ainakaan ruoka ei koskaan loppuisi kesken. Oon koittanu laskea ja suunnitella, mutta valilla olo on aika avuton, kun en ma kauheesti paikallisesta bisneksesta tieda.. Kuitenkin laskin etta tulot riittaisi orpokodin perus yllapitoon, mutta alkupaaomaa tarttetaan joku 1000-2000 euroa. Lisaksi huolestuttaa etta pystyyko Charles yllapitamaan ja saamaan liikkeen tuottamaan, ettei mahdollinen paaoma vaan koidu tappioksi.
Charles pyysi rahaa ruokaan, mutta maksoin jo sakin poshoa toissaviikolla, ja sanoin etten voi olla ainut joka antaa rahaa kymmenen pojan elattamiseen. En tieda, nyt taytyy sanoa etta ahdistaa... Mietin vaan etta onkohan ne tanaan syoneet mitaan, enta huomenna..
Orpokodin nuorin poika, Dennis, karkasi toissaviikolla takasin kadulle. En voinu uskoa, silla Dennis on pojista viattomin ja tuntui etta silla oli kaikki hyvin orpokodilla. Kysyin etta miks ihmeessa Dennis haluisi takasin kadulle, ja selvisi etta han ajatteli saavansa rahaa. Koko viimeviikon Charles etti Denista ympari Kampalan ghettoja, ja lopulta loysi Denniksen kuumeessa ja nalissaan makaamassa pahvilaatikoissa.. Nyt lauantaina Dennis naytti melko terveelta, ja on takaisin orpokodilla muitten kanssa. Toivottavasti se poika ei karannut vaan siksi etta Charles valittaa pojille ettei ole rahaa.

Koululla yksi tytto, Amina (noin 10 vuotta), on saanut kummallisia kohtauksia. Ensimmaisella kerralla tytto alkoi itkea ja valittaa, etta jokin puristaa hanta kurkusta. Opettajat laittoivat hanet makaamaan ja vanhemmat tulivat hakemaan tyton. Katsottiin kun lapsi vietiin mopon kyydissa pois ja yksi opettajista totesi etta "ei olisi uskonut tuosta.. Pahat henget voi tulla kehen vaan"
Jo kampalassa kuulin puhetta hengista, demoneista, nightdancereista, whitch craftista.. Mutta kun tulin Luweroon, hakellyin kuinka kovasti ihmiset uskoo tuommosiin. Koulumatkallanikin on yksi maja, jossa kaksi miesta polttelee piippua. Nama kaksi miesta ovat "whitch doctors" joiden puheille erityisesti naiset tulevat, kertovat mita he havittelevat: rahaa, miesta, asuntoa.. Ja sitten nama noitatohtorit antaa jotain yrtteja naisille, joita nama sitten kotona tupruttelevat. Noidille voi vieda uhrattavaksi ihmisia, erityisesti lapsia, kenties katulapsia. Edelleen uutisissa on valilla juttuja lapsista jotka loydetaan tapettuina, ilman paata..

Kun paikalliset puhuu hengista tai demoneista jne. en ole ollut millanikaan. Kuitenkin nyt Amina sai kolmannen kohtauksen, ja alkoi itkea, ja riuhtoa. Katsoin tyttoa kun kaksi opettajaa piti Aminaa toinen toisesta kadesta ja toinen toisesta, tytto riuhtoa itteensa irti mutta ei puhunut mitaan. Opettajat kysyivat mika on vialla mutta tytto vaan itki. Lopulta tytto naki maassa kepin ja alkoi riuhtoa keppia kohti, ja hoki vaan lugandaksi omuggo, omuggo eli keppi.. Tassa kohtaa kaikki opettajat olivat jo taysin varmoja etta demonit ovat vallanneet Aminan. Tata kesti jonkun tunnin verran ja sitten Amina on taas ihan okei.

Koulujaksoa on jaljella viela noin 3 viikkoa. Nyt ruokaan tarkoitetut rahat on finaalissa, ja suurin osa opettajista menee kotiin syomaan. Opet vaati etta ma edelleen syon koululla, mutta kieltaydyin. Viimenen asia mita tahdon on olla taakaksi koululle, vaikkei musta hirveesti hyotya noille oliskaan.
Koululla yhteishenki on huonontunut tosi paljon. Kaikki alkoi kun elokuussa opettajat eivat saaneet palkkojaan, kun oppilaat ei maksaneet koulumaksuja, mista opet syyttivat rehtoria. Koulumaksujen periminen onkin sinnikkain tehtava koululla, kun taalla vanhemmat maksavat muutaman tonnin eli muutaman euron kerrallaan, sitten valittavat ja pyytavat lisa-aikaa, ja maksavat sitten taas aavistuksen lisaa. Koulun rehtori myontaa kaikille vanhemmille lisa-aikaa, ja nyt madame jitan laskelmien mukaan 40 prosenttia koulumaksuista uupuu, ja aikaa perimiseen on vain 3 viikkoa. Koulumaksujen periminen on rehtorin vastuulla, mutta rehtorin mukaan kaikki on "under control". Rehtori on todella hyva opettaja, mutta erittain huono johtaja.

Huh, tuntuu etta kaikilla on suuuria ongelmia. ei rahaa, ei ruokaa, sairauksia..