Taalla tulee valilla hassuja tilanteita, kun vaikka puhutaan joistain ihmisista ja paikalliset voi kysya etta kumpaa tarkotat, "the fat one or the small one?". Huvittavaa kun joskus varsinki sellasille tadeille voidaan sanoa etta "oletpa lihava!". Kuulemma, kun ihmisten ei tartte rehkia pelloilla ja stressata rahasta tai seuraavasta ateriasta, niista tulee lihaisia. Ei tartte edes syoda kauheesti, vaan etta jo pelkka mielenrauha tekee pulskaksi.. nain miun sisko kerto. :P
Minaki ku menin kampalaan, ja nain muutamaa paikallista kaveria. Ne halus sanoa etta naytan hyvalta, mutta ne kysy etta "what have you been eating?"
Koululla oon nyt tosiaan paaosin avustamassa babyclassia. Oon koittanu saada niita innostamaan lapsia, leikkimaan ja oppimaan peleista jne. Valilla tuntuu pahalta kun joka kerta kun tunti alkaa, opettaja ettii kepin. Vaikkei se loiskaan lapsia, niin se sillai huiskii tai lyo pulpettiin.. Koita nyt siina saada lapsia innostumaan koulusta! Tajusin etta meidan koululla kuitenkin on asiat ihan hyvin, kun juttelin muitten vapaaehtosten kanssa. Englantilaisen robin koululla pyydetaan kaksi lasta ylemmilta luokilta pitamaan rankaistavaa lasta kiinni kun sita piiskataan... Tuntuu etta lyominen on ainut rankaisukeino naille, lapsia ei opeteta pyytamaan anteeksi.
Jea, muuten same ol same ol.. Lakkasin laittamasta ruokaa itelleni kun tajusin etta eras nainen myy ruokaa (riisia, perunoita, matokea, kalaa..) alle eurolla ihan lahistolla. Saa on onneksi vahan lammenny, vaikka viikonloppuna oli illalla varmaan 10 astetta.. Voivoi, tuommoset lampotilat taalla voi tuntua KYLMALTA!
Niin, edeltava vapaaehtoiseni koululla, suomalainen Inka on tulossa joulukuussa ja koko koulu odottaa innolla, mina erityisesti! :)) Hii, meilla tulee olemaan hauskaa, ja mia paasen puhumaan suomea! Tervetuloa Inka!!
tiistai 20. lokakuuta 2009
maanantai 12. lokakuuta 2009
kotikonnuilta
Viikonloput menee nakojaan aina Kampalassa muitten vapaaehtoisten kanssa, kunnes sunnuntai-illalla palaan tanne kotikylaan.
Laittaa miettimaan kylla, kun kattoo noita paikallisia kampalalaisia. Siella ne vaan istuu kaljalla, kattoo telkkaa, syo ulkona, sheikkaa clubeilla korkokengissa... Eika tarvitse ajaa kun tunti mihinka tahansa suuntaan, ja ihmiset on kuokat ja kirveet kadessa, omilla pelloillaan, viljelemassa ruokaa omaan kayttoonsa. Ei ne tartte rahaa mihinkaan, jollei lapset kay koulussa. Hm, laittaa miettimaan tosiaan.
Sunnuntai-iltana oli kylla mukava palata tanne, kavella keskustan lapi kotio. Oon huomannu etta taalla ihmiset on jo tottunu muhun, ja mina tanne. Valilla ihmiset saattaa kysya etta monettako kertaa oon ugandassa, tai etta montako vuotta oon asunu taalla. Ehka se johtuu jo kovasti tummuneesta ihosta, haha. Taalla olo ei enaa tunnu niin muzungulta, pystyn vaihtamaan muutaman sanan lugandaksi paikallisten kanssa, valilla jopa ymmartamaan keskusteluita.. Tiedan hinnat kaikelle mita tarviin, mutta nyt, monet ei koita enaa edes huijata mua. Jeps, valilla Luwerossa tama madame Anna tuntee ittensa melkeinpa ugandalaiseksi naiseksi! :)
Orpokoti on nyt huonossahuonossa jamassa, kun charles nyt varmaan eroaa siita sen hollantilaisesta tyttoystavasta. Tama tytto ei ole viela antanut lopullista paatostaan etta jatkaako se sponsorointia vai ei. Nyt kavin siella perjantaina, joku oli rikkonut ikkunan ja varastanut charlesin lapparin. Perjantaina kun menin Charles oli malarian kourissa ja sano vaan etta sita alkaa kaduttaa, etta se on nyt 23 vuotta ja koittaa elattaa 40 lasta, ja joutuu sen eteen kerjaamaan ja soittelemaan kaikille, eika ole tehnyt mitaan oman tulevaisuutensa eteen.
Muutama viikko sitten sovittiin charlesin kanssa etta orpokodille ei tule enaa uusia lapsia ennenkuin talous on paljon vakaampi, on varaa ruokaan, vaatteisiin, koulumaksuihin. Keskustelu oli itseasiassa aika kadenvaantoa, kun charles tahtoisi auttaa mahdollisimman monia, ja haluisi 50 lasta. Toisaalta ymmarran, etta lapselle pelkka majapaikka ja lammin ruoka on paljon, mutta kuitekin pakko silla on olla jotain milla elattaa ittensa myohemmin.
Niinpa perjantaina, kun tulin orpokodille ja nain taman uuden muksun istumassa ulkona, olin jarkyttyny. Viela tallasessa kriisissa Charles otti uuden pojan!!
Charles sano vaan etta hanna, kuuntele ensin. Charlesin kirkko kiertelee aina korttelissa, saarnaamassa perheille. Ryhma tuli yhdelle ovelle, joka oli lukittu, mutta sisalta tuli jotenkin outo haju ja oli ollut tyhjillaan pitkaan. Ne sai oven auki, ja sisalta loytyi tama poika, Joseph. Joseph oli ollut sisalla lukittuna kuukauden, ja oli shokissa eika pystynyt puhumaan. Selvisi etta vanhemmat oli lahteneet ulos, lukinneet oven, ja kuolleet.
Tammosia juttuja taalla tapahtuu, ihan naapurustossakin. Kuitenkin, nyt kun nain pojan siella, touhuumassa muitten kanssa, en olis ikina voinu arvata. Joseph oli toki aika ujo ja hiljainen, mutta muuten oikein hyvassa kunnossa. Onneksi ymparisto on kylla tosi hyva, ja pojat ottaa josephin varmasti kuin veljekseen.
No, mutta lupasin kuitenkin "lainata" 30 euroa charlesille ens viikonloppuna, silla pitais saada 50 kiloa riisia tai poshoa.
Ei muuta, Afrikka kuittaa!
Laittaa miettimaan kylla, kun kattoo noita paikallisia kampalalaisia. Siella ne vaan istuu kaljalla, kattoo telkkaa, syo ulkona, sheikkaa clubeilla korkokengissa... Eika tarvitse ajaa kun tunti mihinka tahansa suuntaan, ja ihmiset on kuokat ja kirveet kadessa, omilla pelloillaan, viljelemassa ruokaa omaan kayttoonsa. Ei ne tartte rahaa mihinkaan, jollei lapset kay koulussa. Hm, laittaa miettimaan tosiaan.
Sunnuntai-iltana oli kylla mukava palata tanne, kavella keskustan lapi kotio. Oon huomannu etta taalla ihmiset on jo tottunu muhun, ja mina tanne. Valilla ihmiset saattaa kysya etta monettako kertaa oon ugandassa, tai etta montako vuotta oon asunu taalla. Ehka se johtuu jo kovasti tummuneesta ihosta, haha. Taalla olo ei enaa tunnu niin muzungulta, pystyn vaihtamaan muutaman sanan lugandaksi paikallisten kanssa, valilla jopa ymmartamaan keskusteluita.. Tiedan hinnat kaikelle mita tarviin, mutta nyt, monet ei koita enaa edes huijata mua. Jeps, valilla Luwerossa tama madame Anna tuntee ittensa melkeinpa ugandalaiseksi naiseksi! :)
Orpokoti on nyt huonossahuonossa jamassa, kun charles nyt varmaan eroaa siita sen hollantilaisesta tyttoystavasta. Tama tytto ei ole viela antanut lopullista paatostaan etta jatkaako se sponsorointia vai ei. Nyt kavin siella perjantaina, joku oli rikkonut ikkunan ja varastanut charlesin lapparin. Perjantaina kun menin Charles oli malarian kourissa ja sano vaan etta sita alkaa kaduttaa, etta se on nyt 23 vuotta ja koittaa elattaa 40 lasta, ja joutuu sen eteen kerjaamaan ja soittelemaan kaikille, eika ole tehnyt mitaan oman tulevaisuutensa eteen.
Muutama viikko sitten sovittiin charlesin kanssa etta orpokodille ei tule enaa uusia lapsia ennenkuin talous on paljon vakaampi, on varaa ruokaan, vaatteisiin, koulumaksuihin. Keskustelu oli itseasiassa aika kadenvaantoa, kun charles tahtoisi auttaa mahdollisimman monia, ja haluisi 50 lasta. Toisaalta ymmarran, etta lapselle pelkka majapaikka ja lammin ruoka on paljon, mutta kuitekin pakko silla on olla jotain milla elattaa ittensa myohemmin.
Niinpa perjantaina, kun tulin orpokodille ja nain taman uuden muksun istumassa ulkona, olin jarkyttyny. Viela tallasessa kriisissa Charles otti uuden pojan!!
Charles sano vaan etta hanna, kuuntele ensin. Charlesin kirkko kiertelee aina korttelissa, saarnaamassa perheille. Ryhma tuli yhdelle ovelle, joka oli lukittu, mutta sisalta tuli jotenkin outo haju ja oli ollut tyhjillaan pitkaan. Ne sai oven auki, ja sisalta loytyi tama poika, Joseph. Joseph oli ollut sisalla lukittuna kuukauden, ja oli shokissa eika pystynyt puhumaan. Selvisi etta vanhemmat oli lahteneet ulos, lukinneet oven, ja kuolleet.
Tammosia juttuja taalla tapahtuu, ihan naapurustossakin. Kuitenkin, nyt kun nain pojan siella, touhuumassa muitten kanssa, en olis ikina voinu arvata. Joseph oli toki aika ujo ja hiljainen, mutta muuten oikein hyvassa kunnossa. Onneksi ymparisto on kylla tosi hyva, ja pojat ottaa josephin varmasti kuin veljekseen.
No, mutta lupasin kuitenkin "lainata" 30 euroa charlesille ens viikonloppuna, silla pitais saada 50 kiloa riisia tai poshoa.
Ei muuta, Afrikka kuittaa!
tiistai 6. lokakuuta 2009
kuumetta ja sadetta
Taalla tarkein kulkuvaline on "taksit", siis sellaset pikkubussit. Silla ihmiset kulkee toihin ja kotiin ja kauppaan ja kaikkialle, yksityisautot on tosi kalliita taalla. "taksit" toimii periaatteella pysahtyy missa vaan, ja hinta maaraytyy sen mukaan mista hyppaa kyytiin ja missa haluaa pois, kampalassa myos onko ruuhka aika. Siksi hinta pitaa tietaa itse, silla kuljettaja koittaa aina velottaa liikaa, etenkin jos on valkonen.
Valilla takseissa sita vaan miettii etta millastakohan olis kulkea sellasella toihin paivittain.. Joku matkustajista nousee kyytiin tai haluaa pois, jos istuu kaytavapaikalla, pitaa nousta ulos. Sitten kun vihdoin paasee takasin, voi olla etta 300 metrin paassa joku haluaa taas ulos, eika koskaan voi tietaa kestaako matka 15 minuuttia vai puoli tuntia. Takseissa lapset kulkee ilmaseksi, mutta niitten pitaa joko seista tai istua sylissa. Valilla naiset kun nousee takseihin lapsilaumansa kanssa, kuski auttaa ojentelemaan lapsia matkustajien syleihin!
Kampalassa taksit hurruttavat aina omia reittejaan ja palaavat lopuksi asemalle, "taxi parkkiin", joita on kampalassa kaksi. Ja naky asemilla on aiivan uskomaton, valkosia pikkubusseja on ihan torkeesti.. Taksit koittaa kaikki paasta omille pysakeilleen ja omalle reitilleen, vaikka asema on suuri, asemalla on ehka 20 senttia tilaa ymparilla. Ja taksit ei todellakaan vaista, taalla jalankulkijat juoksee alta pois omalla vastuullaan. Sitten viela kun kaikki kuskit koittavat vetaa omiin takseihinsa, hulina on jarkyttava.
Taalla Luwerossa muzungut on viela paljon harvinaisempia kun Kampalassa. Kahden kuukauden aikana olen nahnyt 5 valkosta taalla. Ihmiset kiinnittaa kovasti huomiota taalla ja aina jokapuolelta kuuluu "bye muzungu". Taalla lapsilla on jopa bye muzungu- laulu, jonka ainoat sanat tosin ovat "bye muzungu", mutta savel on aika tarttuva ja voi jatkua niin kauan kun on riittavan kaukana ettei enaa kuule.
Sita ei aina tieda etta miten ihmisiin pitaisi reagoida, kun ei tahdo olla epakohtelias. Huutelijoita on kuitenkin kahdenlaisia, on niita joiden mielesta muzungu on kertakaikkisen ihmeellinen naky, ja sitten on niita jotka nakee vaan kavelevan lompakon. Nyt jotenkin on alkanut tuntua aika raskaalta, kun sita valilla pysahtyy juttelemaan ja tyyppi sanookin vaan "give me money". Vanhemmat kaiketi opettaa lapset kerjaamaan muzunguilta, ja valilla lapset huutaa minka pystyy lugandaksi anna rahaa "mpa sente!!!", vanhempien vaan naureskellessa vieressa...
Tuntuu valilla etta ihmiset taalla ei anna hetkeksikaan unohtaa etta kuinka kovin erilainen sita on..
Tosin, Luwero alkaa paastaa minua piinasta, ja kaupungilla kulkiessa saatan kuulla bye muzungun sijaan lapsien huudon, "bye madame ANNA!!" haha... :) Anna on nimi johon olen aika hyvin tottunut, ja itseasiassa esittelen itteni aika usein vaan Annana.. h esiintyy joissain sanoissa, mutta paikallisilla on vaikeuksia lausua sita. Mutta tosiaan, opettajana olen saanut tittelin madame, miesopet taas ovat master taalla. Hehe, aluksi madame anna tuntui aika jaykalta mutta nyt oon alkanu pitaa siita. Kylla se aina "muzungun" voittaa!
Koulussa menee kivemmin taas, olen aina valilla pitanyt babyclassille oppi- tai leikkitunteja! Nyt askartelen esiluokille vari ja numeropelikortteja.
Tosiaan, nyt olen ollut kaksi kuukautta luwerossa. Taalla elama on paljon yksinkertasempaa kun Kampalassa: kun ei ole varaa ostaa tomaatteja tai sipulia niin sitten syodaan pelkkaa poshoa ja papuja. Ihmiset heraa aikasin kuudelta, menee viljelmilleen toihin, tulee takaisin, syo illallista ja kay nukkumaan. Valilla sita tulee huono omatunto kun on varaa kaikkeen mita tahtoo, ja musta on tullut kylla tosi saastelias taalla.
Viime viikolla olin kipee, oksensin yolla ja seuraava paiva oli hieman kuumeinen. Lepasin pari paivaa, ja nyt olen taas elamani kunnossa. Paikalliset oli aivan jarkyttyneita etten mennyt sairaalaan enka syonyt laakkeita, taalla suhtaudutaan kuumeeseen ja tuommosiin sairauksiin tosi erilailla. Nytkin ne on sita mielta etta mun pitais menna tarkistuttamaan itteni, muuten tama voi toistua malariana tai jonain vakavana tautina jonkun ajan paasta. Olin aluksi tosi skeptinen, mutta ymmarsin etta taalla kuume voi olla merkki jostain tosi vakavasta. Mutta kuitenkin, nyt oon ihan kunnossa.
Itseasiassa ehka ne hiiret jotka piehtaroi iltasin mun ruoassa aiheutti tan taudin!
Niin nyt on muuten sadekausi, ja vitsi miten kylma voi paivantasaajalla olla. Iltasin pitaa vetaa fleece ja pitkat housut paalle! Joku 15 astetta varmaan iltasin, huhhuh. Mutta kuitenki sade on jokseenki tosi ihana taalla, puolessa minuutissa sade saattaa yltya aivan jarkyttavaksi kaatosateeksi. Sitten, 20 minuuttia myohemmin aurinko alkaa paistaa.
Valilla takseissa sita vaan miettii etta millastakohan olis kulkea sellasella toihin paivittain.. Joku matkustajista nousee kyytiin tai haluaa pois, jos istuu kaytavapaikalla, pitaa nousta ulos. Sitten kun vihdoin paasee takasin, voi olla etta 300 metrin paassa joku haluaa taas ulos, eika koskaan voi tietaa kestaako matka 15 minuuttia vai puoli tuntia. Takseissa lapset kulkee ilmaseksi, mutta niitten pitaa joko seista tai istua sylissa. Valilla naiset kun nousee takseihin lapsilaumansa kanssa, kuski auttaa ojentelemaan lapsia matkustajien syleihin!
Kampalassa taksit hurruttavat aina omia reittejaan ja palaavat lopuksi asemalle, "taxi parkkiin", joita on kampalassa kaksi. Ja naky asemilla on aiivan uskomaton, valkosia pikkubusseja on ihan torkeesti.. Taksit koittaa kaikki paasta omille pysakeilleen ja omalle reitilleen, vaikka asema on suuri, asemalla on ehka 20 senttia tilaa ymparilla. Ja taksit ei todellakaan vaista, taalla jalankulkijat juoksee alta pois omalla vastuullaan. Sitten viela kun kaikki kuskit koittavat vetaa omiin takseihinsa, hulina on jarkyttava.
Taalla Luwerossa muzungut on viela paljon harvinaisempia kun Kampalassa. Kahden kuukauden aikana olen nahnyt 5 valkosta taalla. Ihmiset kiinnittaa kovasti huomiota taalla ja aina jokapuolelta kuuluu "bye muzungu". Taalla lapsilla on jopa bye muzungu- laulu, jonka ainoat sanat tosin ovat "bye muzungu", mutta savel on aika tarttuva ja voi jatkua niin kauan kun on riittavan kaukana ettei enaa kuule.
Sita ei aina tieda etta miten ihmisiin pitaisi reagoida, kun ei tahdo olla epakohtelias. Huutelijoita on kuitenkin kahdenlaisia, on niita joiden mielesta muzungu on kertakaikkisen ihmeellinen naky, ja sitten on niita jotka nakee vaan kavelevan lompakon. Nyt jotenkin on alkanut tuntua aika raskaalta, kun sita valilla pysahtyy juttelemaan ja tyyppi sanookin vaan "give me money". Vanhemmat kaiketi opettaa lapset kerjaamaan muzunguilta, ja valilla lapset huutaa minka pystyy lugandaksi anna rahaa "mpa sente!!!", vanhempien vaan naureskellessa vieressa...
Tuntuu valilla etta ihmiset taalla ei anna hetkeksikaan unohtaa etta kuinka kovin erilainen sita on..
Tosin, Luwero alkaa paastaa minua piinasta, ja kaupungilla kulkiessa saatan kuulla bye muzungun sijaan lapsien huudon, "bye madame ANNA!!" haha... :) Anna on nimi johon olen aika hyvin tottunut, ja itseasiassa esittelen itteni aika usein vaan Annana.. h esiintyy joissain sanoissa, mutta paikallisilla on vaikeuksia lausua sita. Mutta tosiaan, opettajana olen saanut tittelin madame, miesopet taas ovat master taalla. Hehe, aluksi madame anna tuntui aika jaykalta mutta nyt oon alkanu pitaa siita. Kylla se aina "muzungun" voittaa!
Koulussa menee kivemmin taas, olen aina valilla pitanyt babyclassille oppi- tai leikkitunteja! Nyt askartelen esiluokille vari ja numeropelikortteja.
Tosiaan, nyt olen ollut kaksi kuukautta luwerossa. Taalla elama on paljon yksinkertasempaa kun Kampalassa: kun ei ole varaa ostaa tomaatteja tai sipulia niin sitten syodaan pelkkaa poshoa ja papuja. Ihmiset heraa aikasin kuudelta, menee viljelmilleen toihin, tulee takaisin, syo illallista ja kay nukkumaan. Valilla sita tulee huono omatunto kun on varaa kaikkeen mita tahtoo, ja musta on tullut kylla tosi saastelias taalla.
Viime viikolla olin kipee, oksensin yolla ja seuraava paiva oli hieman kuumeinen. Lepasin pari paivaa, ja nyt olen taas elamani kunnossa. Paikalliset oli aivan jarkyttyneita etten mennyt sairaalaan enka syonyt laakkeita, taalla suhtaudutaan kuumeeseen ja tuommosiin sairauksiin tosi erilailla. Nytkin ne on sita mielta etta mun pitais menna tarkistuttamaan itteni, muuten tama voi toistua malariana tai jonain vakavana tautina jonkun ajan paasta. Olin aluksi tosi skeptinen, mutta ymmarsin etta taalla kuume voi olla merkki jostain tosi vakavasta. Mutta kuitenkin, nyt oon ihan kunnossa.
Itseasiassa ehka ne hiiret jotka piehtaroi iltasin mun ruoassa aiheutti tan taudin!
Niin nyt on muuten sadekausi, ja vitsi miten kylma voi paivantasaajalla olla. Iltasin pitaa vetaa fleece ja pitkat housut paalle! Joku 15 astetta varmaan iltasin, huhhuh. Mutta kuitenki sade on jokseenki tosi ihana taalla, puolessa minuutissa sade saattaa yltya aivan jarkyttavaksi kaatosateeksi. Sitten, 20 minuuttia myohemmin aurinko alkaa paistaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)